Tulosta
 

Petoasia

kesäkuu 2009
*

Suurpetoja jo lähes koko maassa – helpottuuko syrjäisten alueiden tilanne?

Kuvaaja: Ilmo JuntunenSuurpetoja on totuttu pitämään lähinnä itä- ja pohjoissuomalaisena ilmiönä ja ongelmana. Viime aikoina on tosin ruvennut tuntumaan siltä, että ongelmallisia petoja olisi jopa eniten maan etelä- ja länsiosissa. Suomessa on neljä suurpetoa, karhu, susi, ilves ja ahma. Ilveksiä on eniten, koko maan ilveskannaksi on arvioitu viime talvena noin 1500, karhuja on noin tuhat, susia on noin 250 ja ahmoja noin 150.  Lähes kaikki ovat sitä mieltä, että suurpedot kuuluvat suomalaiseen luontoon, mutta samalla alleviivaavat että suurpetojen tulisi pysytellä mahdollisimman kaukana ihmisten asuinympäristöistä. Pedothan aiheuttavat vahinkoja muun muassa karjataloudelle, poronhoidolle, ovat uhkana ihmisille ja vaikeuttavat petoalueilla asumista.  Eniten haittaa ja ongelmia pedot lienevät aiheuttaneen harvaan asutun maaseudun karjataloudelle. Porotalous on jo kriisissä pahimmilla petoalueilla.

Petomäärä kasvaa – ja ongelmat

Suhteellisen vähäisestä lukumäärästään huolimatta susi aiheuttaa eniten vahinkoa ja huolta maaseudun väestölle. Susien lukumäärästä liikkuu erilaisia tietoja, käsityksiä ja arvauksiakin. Kaiken suurpetopolitiikan lähtökohtana on vain ja ainoastaan kiistaton, ajantasainen tieto petojen kannoista, lisääntymisestä ja muun muassa niiden aiheuttamista vahingoista. Vahvin susikanta on selvästi Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, joissa on myös eniten susipentueita. Koko maassa susipentueita syntyi vuonna 2006 vähintään 25, mitä yleensä pidetään riittävänä turvaamaan kestävä susikanta. Näiden lisäksi havaittiin itärajan pinnassa seitsemän pentuetta. Tiheä karhukanta oli jo selvästi laajemmalle levittäytynyt ja kattoi lähes koko alueen Kainuusta Pohjois-Savoon, Keski-Suomeen, Etelä-Savoon, Etelä-Karjalaan ja Pohjois-Karjalaan. Tiheä ilveskanta kattaa melkein koko maan Kainuusta etelään ja ilvesten aiheuttamat vahingot ovat kasvaneet rajusti muun muassa poronhoitoalueella.

Petovahingoissa, kuten myös hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen korvausjärjestelmässä on pahoja puutteita ja epäoikeudenmukaisuuksia. Uudessa riistavahinkolaissa on nyt korjattu pahimpia ongelmia, joista tunnetuin on niin sanottu omavastuu. Sen tilalle on nyt tulossa vähimmäiskorvaus: jos vahinkojen määrä ylittää 170 € vuodessa, koko vahinko korvataan. Hirvi- ja petovahinkojen korvauskäytäntöä yhtenäistetään ja lailla säädetään nyt monia sellaisia korvausperusteita, mitkä ovat aikaisemmin säädetty alemmalla, asetustasolla. Uusi riistavahinkolaki on vahvistettu 27.2.2009 ja se tulee voimaan 1.12.2009. On toivottavaa, että uuden lain myötä monet aikaisemmat ongelmat saadaan korjatuksi.

Vaara ihmisille

Suurpetojen puolustajat pitävät niiden aiheuttamaa vaaraa ihmisille lähes olemattomana. Pedot ovat kuitenkin arvaamattomia ja ahdistettuun tilanteeseen jouduttuaan voivat olla myös ihmisille vaaraksi. Huonoin mahdollinen paikka ihmiselle on joutua emon ja poikasten väliin, kuten kävi kohtalokkain seurauksin vuonna 1998 kokeneelle rajamiehelle Kaakkois-Suomessa.  Ihmisten kokemat pelot ja vaaran tunteet, jotka liittyvät suurpetoihin, ovat todellisia. Petoalueilla monet hyvät marjapaikat ovat saaneet olla rauhassa, kun kylille on levinnyt tietoa, että susilauma tai muutama karhu on havaittu seudulla. Petopelko ei ole liioittelua, vaan se voi olla täysin perusteltua riskien välttämistä, sillä ”kuka sitä nyt tahallaan surman suuhun menisi”.

Petopolitiikka, säädökset, hoitosuunnitelmat

Suurpetojen kantoja ohjataan ja petopolitiikkaa hoidetaan varsin ahtaissa lainsäädännöllisissä rajoissa. Kansalliset metsästyslait ja eliölajien suojelua koskevat säädökset sekä EU:n luontodirektiivi ohjaavat tiukasti eri suurpetojen kannansäätelyä. Viimeksi tehty muutos vie periaatteessa ilveksen, karhun ja suden niin sanottujen kannanhoidollisten lupien sekä poikkeuslupien päättämisen aikaisempaa vahvemmin kentälle, riistanhoitopiireissä tapahtuvaksi. Asetetut ehdot rh-piirien päätöksenteolle ovat kuitenkin niin tiukat, ettei oleellista helpotusta nopeiden ratkaisujen tekemiseen synny. Suurpetopolitiikan kansallista hoitamista varten on laadittu lajikohtaisia hoitosuunnitelmia, joihin on koottu kyseisen lajin kannan kehitystä koskevia tietoja, lajin biologiaa, vahinkotietoja ja muun muassa ihmisten suhtautumista lajiin. Asiasta enemmän kiinnostuneiden kannattaa tutustua muun muassa suden, karhun ja ilveksen hoitosuunnitelmiin.

Kannanottoja ja kehittämistarpeita

Harvaan asutun maaseudun teemaryhmässä ja sen edeltäjissä on aika ajoin käyty vilkasta keskustelua suurpedoista sekä niihin liittyvistä kannanotoista ja esityksistä. Suurpetokysymykset ovat usein liittyneet maaseudun asukkaiden turvallisuuteen.  Harvaan asutun maaseudun toimenpideohjelmassa 2008-2013 on maaseudun asukkaiden hyvinvoinnin keskeiseksi elementiksi todettu turvallisuus, johon liittyy muun muassa yhteiskunnan tarjoamat viranomaistyyppiset palvelut, mutta myös se, miten turvalliseksi ihmiset kokevat ympäristönsä ja siihen liittyvät riskit. Ohjelmassa todetaan seuraavaa: ”Useissa syrjäisissä kunnissa, joissa on merkittävä karhu- tai susikanta, on muun muassa lasten ja koululaisten turvallisuuden varmistamiseksi jouduttu järjestämään myös koulukyytejä, jotka aiheuttavat kyseisille kunnille huomattavia lisäkustannuksia. Varsinaisiin tuotantoeläimiin kohdistuvien vahinkojen ohella erityisesti sudet muodostavat merkittävän vaaran myös muiden kotieläinten pitämiselle kuten koirille.”

Monissa yhteyksissä ovat myös muut merkittävät tahot ottaneet kantaa suurpetoihin ja niiden vaikutukseen kansalaisten elämään. Eduskunnassa on käyty monissa yhteyksissä reipastakin keskustelua sopivista suurpetomääristä ja muusta petopolitiikasta. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä on lausunnossaan korostanut maaseudun asukkaiden kannalta petokantojen hallintaa. Suomen Metsästäjäliitto ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto, MTK ovat organisoineet petotilanteita kokeneiden henkilöiden tietoiskuja Brysseliin EU-päättäjille. MTK:n riistastrategiassa on suurpetopolitiikalle asetettu muun muassa seuraavia tavoitteita: Suurpetokantaa on saatava pitää kohtuullisena paikalliseen päätöksentekoon perustuen ja vahinkojen tapahtuessa kaikki suurpetojen aiheuttamat vahingot tulee korvata täysimääräisesti kuten myös niihin ennalta varautumisesta aiheutuvat kustannukset Norjan malliin: ”Petovahinkoja kärsineellä on oikeus saada täysi korvaus petojen aiheuttamista vahingoista.” Maaseudun yrittäjien on voitava harjoittaa elinkeinojaan ilman petopelkoa ja taloudellisten menetysten vaaraa. Maaseudulla on voitava myös asua ja elää ilman ihmisiin, kotieläimiin tai omaisuuteen kohdistuvaa petovaaraa. 

Kirjoittaja:
MH Asko Niemi on ennen eläkkeelle jäämistään v. 2008 hoitanut MTK:ssa maaseutu-  ja riistapolitiikkaa sekä ollut Harvaan asutun maaseudun teemaryhmän ja sen edeltäjien jäsenenä.

Kuvaaja: Ilmo Juntunen

Ilmari Schepelin kommentti: Elämä petojen kanssa >>
Ilmo Juntusen kommentti: Karhu luontomatkailun vetonaulana >>

<< Paluu etusivulle