Tulosta
  marraskuu 2009
*

Markku Pölönen ohjaa elokuvansa harvaan asutulla maaseudulla

Markku PölönenOhjaaja Markku Pölönen näkee, että kotimaisen elokuva- ja TV-tuotantotoiminnan edellytykset ovat Pohjois-Karjalan Kontiolahdessa joissakin suhteissa jopa paremmat kuin Ruuhka-Suomessa toimivilla vastaavilla yrityksillä. Ainoastaan pitkän teatterielokuvan äänen loppumiksaus tehdään Helsingissä Dolby-lisenssin takia. Maaseutu tarjoaa rikkumattoman työrauhan lisäksi osaavaa työvoimaa kilpailukykyiseen hintaan. Suomen Filmiteollisuuden tuotantokustannuksista vähintään 50 % jää alueelle. Markku Pölösen haastattelu tehtiin Luonnonvaroista harvaan asutun maaseudun voimavara –seminaarin yhteydessä 8.9.2009.

K: Olet osoittanut, että menestyviä elokuvia tehdäkseen ei tarvitse toimia Helsingissä. Mutta mitä tässä onnistuminen vaatii?

V: Oman alani tekninen kehitys on mahdollistanut sen, ettei syrjäinen Helsinki enää ole ainoa ja pakollinen kiintopiste, jossa kotimaista elokuva- ja TV-tuotantotoimintaa voidaan harjoittaa. Tällä hetkellä omavaraisuutemme sekä laitteiston, ohjelmistojen ja henkilökunnan suhteen on sata prosenttinen. Vain pitkän teatterielokuvan äänen loppumiksaus on tehtävä Helsingissä Dolby-lisenssin takia. Tässä tilanteessa toiminnan jatkumisen edellytykset ovat samat kuin Ruuhka-Suomen vastaavilla yrityksillä; joissakin suhteissa jopa paremmat. Tasaisen ja ympärivuotisen toiminnan edellytyksenä on käytännössä TV-sarjan tuottaminen. Mahdollisia yhteistyökumppaneita ja tilaajia ovat Yleisradio ja MTV3. Tämän lisäksi on hyvä tehdä jonkin verran tilaustöitä yms. Suomen-Filmiteollisuuden strategia pahojen päivien varalle on kehittää elämyksellistä teemamatkailua SF-filmikylässä. Kuluneena kesänä kylä oli avoinna vierailijoille kolmena aamupäivänä viikossa.  "Elokuvaturisteja" kävi kylässä 200-300 henkilöä päivässä.

K: Mitä mahdollisuuksia/vahvuuksia maaseudulla on tarjota?

V: Maaseutu tarjoaa rikkumattoman työrauhan lisäksi osaavaa työvoimaa kilpailukykyiseen hintaan. Helsinkiin ja muihin isompiin kaupunkeihin sijoittuvien elokuvien kohtauksista on usein yli puolet interiöörejä, siis tiloja, jotka kuvataan sisällä, tai lavastetaan studioon. 

Elokuvatuottajat suosisivat studiokuvausta oikeiden kuvauspaikkojen (on location) sijaan, jos tarjolla olisi järkevän hintaista ja asiallisesti varustettua hallitilaa rauhallisella paikalla. Myös osaavalla henkilökunnalla on merkitystä. Tällä hetkellä studiossa kuvaaminen on Suomessa niin kallista, että interiöörejä käydään kuvaamassa ulkomailla. Seuraava isompi haaveemme SF:ssä onkin kunnollisen studiohallin varustaminen. Suomessa tehdään keskimäärin kymmenen pitkää elokuvaa (90 min.) vuodessa. Mikäli puolet noiden elokuvien minuuttimäärästä kuvataan studiossa, se tarkoittaa kuvauspäiviksi muutettuna 150 studiopäivää, johon tietysti lisätään lavasteiden rakennus ja purkupäivät kunkin tuotannon osalta.

K: Paljonko arvioit, että tuotantokuluista jää alueelle?

V: Vaikea arvioida, paljonko muut tuotantoyhtiöt jättävät rahaa maakuntaan, koska vertailukohtia ei oikeastaan ole: Suomen-Filmiteollisuuden koko liikevaihto tulee maakunnan ulkopuolelta. Meidän tapauksessamme tuotantokustannuksista vähintään 50 % jää alueelle. Kerrannaisvaikutuksia on mahdotonta arvioida, mutta silläkin on varmasti merkitystä - henkilökuntamme ja etenkin vierailevat "artistit" kuluttavat paikkakunnan palveluita, nauttivat kulttuuritarjonnasta ja shoppailevat ahkerasti.

K: Osataanko alueilla hyödyntää elokuvien (tai ylipäätään taiteilijoiden) potentiaali?

V: Maakuntien päättäjät ovat usein sormi suussa ja kädet pystyssä, kun tulee puhe humpuukista. Yritykset, joiden tuotteiden arvoa ei välittömästi pysty laskemaan lattianeliöt, kappalemäärä tms. mittarina, ovat vaikeasti lokeroitavissa. Mieluummin perustetaan taas uusi mutteritehdas tai veneveistämö. Tarkemmin ajatellen ei taide ole yhtään sen riskialttiimpi bisnes kuin muutkaan, etenkin kun mikään ei ole varmaa näinä aikoina, senhän olemme Pohjois-Karjalassakin viime vuosina huomanneet. Taidetta ei voida nostaa pelkällä rahalla paikkakunnan yleisilmettä koristamaan. Kysymys on aina sisällöistä ja tekijöiden visioista.  Päättäjillä pitäisi olla "taideaisti", jolla tunnistaa tukemisen arvoiset idut ja satsata kunnolla harvoihin kohteisiin, sen sijaan, että "demokratian" nimissä hukataan resurssit lillukanvarsiin.

K: Onko Suomessa tilaa ”maaseututaiteilijoille”?

V: Samalla tavalla kuin demokratia ei toimi taiteessa, ei taide myöskään ole aluepolitiikkaa, joten kysymys on aiheeton.

K: Elokuvissasi luot tietyntyyppistä, romanttista maaseutukuvaa. Millainen on sinun näkemyksesi tämän hetken harvaan asutun maaseudun mielenmaisemasta, ja millaisia elokuvallisia aineksia löytäisit nykymaaseudulta?

V: Maaseutuelokuvani edustavat romantiikan sijaan suuntausta, jota voisi kutsua maagiseksi realismiksi. Ei ole minun vikani, jos realistiseen maaseutukuvaan liitetään yleisesti pelkästään katokorvaukset, alituiseen kelejä valittavat viljatilalliset, ylituotanto ja EU-vastaisuus. Minun "realistisella" maaseudullani ihmiset kokevat suuria tunteita, ymmärtävät ja tuottavat huumoria, sekä elävät maisemassa, jonka matala illan valo usein maalaa jumalaisen kauniiksi. Jos se jonkun mielestä on romantiikkaa, niin minkäs teet.

Haastattelu: Tarja Lukkari ja Petra Stenfors, Harvaan asutun maaseudun teemaryhmä

Kuva: Tuomo Eronen, Harvaan asutun maaseudun teemaryhmä