Tulosta
  maaliskuu 2011
*

Ristijärven Nuori teatterista ammattitaitoista teatteri- ja tanssiopetusta nuorille

Ristijärven Nuori Teatteri on tuottanut teatteriesityksiä ja järjestänyt teatteri- ja tanssikoulutusta nuorille vuodesta 1997 lähtien. Nuoren Teatterin tärkeimmät tapahtumat ovat kesällä pidettävä nuorten koulutustapahtuma ja talvisin tuotettu teatteriproduktio. Alusta saakka Nuori Teatteri on panostanut korkeatasoiseen opetukseen. Aikuisuuden kynnyksellä olevat nuoret ovat saaneet ammattitaitoista opetusta teatterin ja tanssin alueilta niin kesäisin kuin talvisinkin.

Nuoren Teatterin toimintaan osallistuneista moni nuori on päätynyt hyvää ilmaisutaitoa vaativaan ammattiin esim. näyttelijöiksi, sirkustaiteilijoiksi, toimittajiksi, opettajiksi ja nuoriso-ohjaajiksi. Teatterista tai tanssista mahdollisena ammattina haaveileville Nuori Teatteri on tietysti erinomaista koulutusta, mutta se ei ole toiminnan ainoa tavoite. Nuoren Teatteri antaa mahdollisuuden kehittyä sosiaalisissa taidoissa ja itsensä ilmaisussa - eli antaa eväitä elämää varten teatteri- ja kulttuurikasvatuksen kautta.

Nuoren Teatterin taiteellisena johtajana on toiminut 1997 - 2003 muusikko - kapellimestari
Esa Ronimus ja vuodesta 2004 lähtien näyttelijä - ohjaaja Heikki Törmi Kajaanin Kaupunginteatterista.

NuorI Teatterin koulutustapahtuma
Nuori Teatteri järjestää kesäisin teatterin ja tanssin koulutustapahtuman Ristijärvellä yli 12-vuotiaille nuorille. Suurin osa koulutustapahtumaan osallistuvista nuorista on Oulun läänistä, mutta osallistujia on vuosittain tullut Helsinkiä ja Sodankylää myöten. Osanottajamäärä on vaihdellut 40 - 90 välillä ja keski-ikä on ollut 15 -17 vuotta.  

NuorI Teatterin Talvinäytelmä
Nuori Teatteri on tuottanut vuodesta 1998 lähtien myös talviproduktion. Ohjaajana ja kouluttajana on alusta alkaen toiminut Kajaanin Kaupunginteatterin näyttelijä Heikki Törmi. Harjoitukset ovat käynnistyneet syksyllä ja ensi-ilta on ollut maalis-huhtikuun aikana ja useimpina vuosina esitys on vieraillut kevään lopulla myös Kajaanin Kaupunginteatterissa.

NuorI Teatterin merkitys
Nuori Teatteri on mahdollistanut 10 vuoden ajan nuorten osallistumisen korkeatasoiseen teatterialan koulutukseen. Se on vahvistanut erityisesti kainuulaisten nuorten itsetuntoa ja uskoa omaan kotiseutuunsa ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Nuoren Teatterin aloittama laaja toiminta mm. antoi alkukipinän 3xShakespeare-projektille. Generaattorin ulkomaita myöten kehuttuihin teatteriproduktioihin osallistuvista nuorista merkittävä osa on saanut teatterin peruskoulutuksensa Nuoren Teatterin koulutustapahtumissa ja talviproduktioissa.

Kirjoittaja

Tuottaja Stiina Kallioinen