Tulosta
 

Korvesta ja valtateiltä 1/2011 teemana: Nuoret harvaan asutulla maaseudulla

maaliskuu 2011

Pääkirjoitus

*

Teemaryhmän pj.Tytti Määttä

Tytti SeppänenSITRAn helmikuussa 2011 tekemän barometrin mukaan tulevaisuususko on kasvanut kaikissa ikäryhmissä, mutta voimakkaimmin 25–44-vuotiailla. Samalla suomalaisten usko maaseudun autioitumiseen on romahtanut (68 % -> 31%). Hallitun alasajon politiikalle maaseudulla olisi nyt hyvä aika etsiä vaihtoehtoja! Vuoden 2011 ensimmäinen verkkolehti on rakennettu teemalla nuoret harvaan asutulla maaseudulla. Lisäksi aiheena ovat eduskuntavaalit. Lue lisää >>

Nuoret yrittäjinä

*

Maaseudun nuoret yrittäjät loistivat Timangi-kilpailun parrasvaloissa

Yrittäjänä toimimista alkavat monet nuoret harjoitella mm. 4H:n kautta ja monet jatkavat myöhemminkin yrittäjinä. Timangi-kilpailussa palkitut yritykset osoittavat, että nuoret ovat perustaneet menestyviä yrityksiä, joista monet työllistävät myös muita henkilöitä. Osuuskunta on yksi mahdollisuus toimia yrittäjänä etenkin silloin, kun ei halua toimia yksin. Lue lisää >>

Kulttuuri nuorten toteuttamana

*

Ristijärven nuori teatterista ammattitaitoista teatteri- ja tanssiopetusta nuorille

Ristijärven Nuori Teatteri on tuottanut teatteriesityksiä ja järjestänyt teatteri- ja tanssikoulutusta nuorille vuodesta 1997 lähtien. Nuoren Teatterin tärkeimmät tapahtumat ovat kesällä pidettävä nuorten koulutustapahtuma ja talvisin tuotettu teatteriproduktio. Alusta saakka Nuori Teatteri on panostanut korkeatasoiseen opetukseen. Aikuisuuden kynnyksellä olevat nuoret ovat saaneet ammattitaitoista opetusta teatterin ja tanssin alueilta niin kesäisin kuin talvisinkin. Lue lisää >>
*

Nuoret perustavat 4H-yrityksiä kylille

Etelä-Pohjanmaan 4H-piirin alueella työllistettiin viime vuonna kahdeksansataa nuorta. Moni maaseudun nuori löysi itsestään yrittäjän. Uusia 4H-yrityksiä syntyi kahdeksantoista.  Lue lisää >>
*

Nuoren teatterin koulutustapahtuma kesällä 2010 nuorten kertomana

Ristijärven Kulttuuritapahtuma ry. järjesti Nuoren Teatterin koulutustapahtuman 14. kerran 11.-19.6.2010. Nuoren Teatterin leirillä tutustuttiin teatterin ja esittävän taiteen eri muotoihin liikkeen, äänen, näyttelijäntyön ja dramaturgian opetuksen kautta.  Lue lisää >>
*

Yhdessä yrittämään! – hanke järjestää Vuoden pienosuuskunta 2011 -kilpailun

Hankkeen tavoitteena on edistää osuustoiminnallisen yrittäjyyden käyttöä matalamman riskin yritysmuotona sekä mikroyritysten yhteistyömallina. Yhdessä yrittämään! –hanke järjestää Suomen ensimmäisen pienosuuskunnille suunnatun kilpailun. Lue lisää >>

Joensuussa havaittiin kaupunkien tarvitsevan maaseutua ja ehdottomasti myös päin vastoin

Maaseudun tulevaisuus riippuu tahdosta kehittää sen edellytyksiä.  Huolenpito maaseudusta on henkivakuutus itsenäiselle kansakunnalle.  Maaseutu ei kuitenkaan kehity ajopuuna. Lue lisää >>

Nuorten haastatteluja

Haastattelimme harvaan asutulla maaseudulla asuvia nuoria ja kysyimme heiltä, miksi he ovat valinneet asuinpaikakseen juuri maaseudun. Saimme neljän nuoren naisen vastaukset siihen, mitä maaseutu heille merkitsee ja mitkä asiat huolestuttavat maaseudun kehityksessä. Maaseutu luo näille nuorille naisille turvallisen elinympäristön, mutta palveluiden keskittäminen suuriin kaupunkeihin koetaan uhkana. Lue lisää >>

Puolueiden kannanottoja harvaan asutusta maaseudusta eduskuntavaalien alla

Korvesta ja valtateiltä kutsui puolueet ja puolueiden puheenjohtajat vastaamaan muutamaan kysymykseen liittyen tuleviin eduskuntavaaleihin ja harvaan asutun maaseudun kehittämiseen. Kaikki puolueet näkevät harvaan asutun maaseudun voimavarana. Erityisesti vastauksissa esille nousevat hama-alueen rooli uusiutuvan energian ja puhtaan ruuan tuotannossa. Lue lisää >>

Nuorille on tarjolla palveluja netissä ja puhelimitse

Nuorille on tarjolla koulutusneuvonnan ja ammatinvalinnanohjauksen palveluja verkossa ja puhelimitse. Lue lisää >>

HAMA-uutiset

Nuoret Harvaan asutun maaseudun toimenpideohjelmassa

Harvaan asutun maaseudun teemaryhmä pitää maaseudun nuorten elämisen ja toimimisen mahdollisuuksien parantamista tärkeänä, mistä syystä toimenpideohjelmasta löytyy kuusi suoraan nuoriin kohdistuvaa toimenpidettä. Lue lisää >>
*

Arkisto