Tulosta
  kesäkuu 2011
*

Kirkko maaseudulla - elämä jatkuu

Kirkko aistii vahvuuksia

Veikon pihaan kaartaa torstaina Velin Corolla. On Säyneisen alueen vanhusten vuoro tulla kaupungin virkistys- ja toimintapäivään. Naapuri tarjoaa 20 km:n kyydin kuten myös pyhäisin kirkkoon tai arkisin asioille. Veikon luo sairaalaan 80 km päähän ilmestyivät talvella myös tutut naapurit. Toinen naapuri Pertti hakee Veikkoa saunaan ja syömään. Hän toimii myös liikuntakyvyttömien kolmen sisarensa ”kuljetuspäällikkönä”, kuten hän asian ilmaisee. Mikko ottaa tarkoituksella tutun eristyksissä elävän myllymatkalle ”juttukaveriksi” ja antaa tälle jauhopussin vaivan palkaksi. Esimerkkien takaa löytyy ihmisiä, jotka ovat eläneet ikänsä kirkon piirissä. Yhteisöllisyyden juuret työntyvät syvälle kirkon olemukseen.

Kirkko aistii heikkouksia

Kirkon perheneuvojan puheille tulee nuori emäntä. Kumpi on tärkeämpi, samassa pihapiirissä elävä anoppi vai hän? Kenen ajatukset ohjaavat tilan kehitystä? Kenen istutukset pysyvät? Tai vanha isäntä ihmettelee papille tilan uudistusten kiivautta. Miksi kaikki pitää muuttaa? Pappi yrittää turhaan kinkereillä saada väkeä innostumaan yhteisistä kokoontumisista. Kaikki asukkaat eivät edes tunne toisiaan, koska talot vaihtavat omistajia eivätkä uudet pääse sisälle yhteiseen elämään. Sosiaalisen apaattisuuden kierre on aistittavissa, kun kukaan ei tunnu tosissaan tarvitsevan toista. Sukujen vanhat kaunat elävät sukupolvien ja elämäntavan muuttuessa. Olisi löydettävä uusi alku elää yhdessä.  

Moni syrjäinen kylä on imetty kuiviin. Kokoava sosiaalisuus vaatisi lahjakkuutta, voimavaroja ja avaruutta. Lokeroitunut yrittäjyys ei riitä evääksi.

Kirkko sitoutuu

Kirkko on sitoutunut säilyttämään kirkot ja hautausmaat sekä perustoiminnot myös harvan asutulla maaseudulla. Kirkko elää siellä missä ihmisetkin. Kirkkoa kiinnostaa elämä. Vaikka kirkko voidaan ymmärtää organisaationa kuten mikä tahansa muu organisaatio, se kysyy jatkuvasti: Miten ihminen voi, miten ihminen jaksaa, miten elämää kohdellaan, mitkä ovat elämän eväät, miten elämän edellytykset pannaan jakoon eli miten taataan kaikille ihmisarvoinen elämä, miten eleetön usko Jumalaan otetaan todesta?

Sosiaalisuus ja yhteisöllisyys nousevat kirkon olemuksesta. Kirkko on näin ollen enemmänkin myötäeläjä, ristiriitojen ja vastakohtien kohtaaja kuin asioita lokeroiva ja osoitteleva. Kirkkoa kiinnostavat myös ne, jotka eivät jaksa vaan pilaavat itsensä ja toisten elämää. Henkisesti tai aineellisesti rikas taas ei tarvitse muita. Kirkon kiinnostus ei rajoitu vain aikaan vaan ulottuu ajattomuuteen.  Kristillinen usko hakee aina uusien alkujen hetkiä, ajattelemista aivan toisin. Siksi kirkko on mukana esimerkiksi myös Voimistuvat kylät –hankkeessa.

Organisaatiomuutokset palvelemaan elämää

Jo 1990-luvun alusta kirkossa on alettu ajatella, että hallinnolliset ja taloudelliset yksiköt olisivat suuria, mutta toiminnalliset pieniä. Kirkko ei ensisijaisesti tuota palveluksia vaan elää siellä missä ihminenkin. Voimavaroja ei tulisi tuhlata organisaatioiden vaatimiin raskaisiin toimiin vaan keskittää palvelemaan toimintaa ja elämää. Seurakuntien lukumäärä on voimakkaasti vähentynyt. Osa liitoksista on seurausta kuntaliitoksista ja jotkut ovat niistä riippumattomia. Esimerkiksi 2003 alusta toteutettu Juankosken, Muuruveden ja Säyneisen seurakuntien yhdistäminen ja 2011 alussa tapahtunut Juankosken, Kaavin, Riistaveden, Tuusniemen ja Vehmersalmen yhdistäminen Järvi-Kuopion seurakunnaksi tapahtuivat oma-aloitteisesti. Nyt alhaalta kyliltä ja alueseurakunnista nouseva elämä ja toiminta luovat suuntaviivat uudelle seurakunnalle. Alueseurakunnista vastaavat omat nimetyt papit ja muut työntekijät yhdessä seurakuntalaisten kanssa.

Hannu Komulainen
Kirkon maaseututoimikunnan puheenjohtaja ja YTR:n jäsen,
Kappalainen Säyneisen alueseurakunnassa Juankoskella ja Järvi-Kuopion seurakunnassa