Tulosta
 
*

Miksi hukata rakenteita juuri nyt?

Nykytiedolla maapallon tulevaisuus on erittäin hyvin hahmotettavissa. Meitä uhkaa eittämätön resurssipula energian, ravinnon, puhtaan veden ja monien tärkeiden luonnonvarojen suhteen. Yhteiskuntamme on myös päivä päivältä haavoittuvampi sähkö- ja teknologiariippuvuutemme vuoksi.

Samaan aikaan kasvutalous nopeuttaa edelleen ilmastomuutosta, heikentää luonnon monimuotoisuutta, pilaa ympäristöjä ja keskittää rakenteita. Kehitys on tuskin miltään osin kestävää, vaikka arvomuutos ja globaalien ongelmien tiedostaminen ovatkin selvässä nosteessa.

Tulevaisuusnäkökulmasta katsottuna suurin uhka kohdistuu kuitenkin paikallisyhteisöihin, kulttuuriperimäämme, paikallisinfraan ja yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeisiin sosiaalisiin rakenteisiin.

 Vallitseva ymmärtämätön kamreeripolitiikka mittaa asioita ainoastaan rahalla. Ihmiset, paikallisyhteisöt, historia ja identiteetit eivät saa tässä ajassa juuri painoarvoa. Köyhyys vie kehitykseltä näköalan ja johtaa hedelmättömään jahnaamiseen leikkausten kohteesta. Päättäjät ovat jo nostaneet kädet pystyyn.
Rakenteiden keskittämiselle ei ole loppua näkyvissä. Kilpailuyhteiskunnassa paikallisia rakenteita puretaan tietenkin kaikilla tasoilla. Silti on muistettava, että vaikka HAMA harvenee, se ei tyhjene. Palveluita tarvitsevia kansalaisia asuu jatkossakin koko Suomessa.

Koska kehittäminen on aina vaikeaa, mitä enemmän Suomessa on toimijoita ja rakenteita, sitä parempi.
Kylät ja asukasyhdistykset, yhdistykset ja järjestöt, osuuskunnat ja tukiorganisaatiot, ne ovat suomalaisen yhteiskunnan todellinen kulmakivi. Ilman niiden vahvaa paikallisidentiteettiä ja tulevaisuudenuskoa ei Suomi olisi sitä mitä se nykypäivänä on.

Aluekehityksen kannalta yhtä tärkeitä ovat Suomen kunnat.  Kuntien elinkeinopoliittiset toimet ja päättäjien aito paikallistuntemus ovat taanneet maakuntien elinvoiman. Kunnat vastaavat koulutuksesta, maankäytön ohjauksesta, yhteiskuntainfrasta ja yleisestä edunvalvonnasta.  Ne eivät ole siis vain kalliiden sote-palveluiden tuottajia, kuten nykypolitiikka asian näkee.

Silti kuntien kohtelu on tällä hetkellä äärimmäisen epäreilua.  Kuntia syytetään tehottomuudesta, vaikka niille on annettu selvä epäyhtälö ratkaistavaksi: jatkuvasti lisää palvelurasitusta, rahoitettavaksi heikkenevillä verotuloilla ja leikatuilla valtionavuilla. 

Valtio (=eduskunta) tuottaa siis itse kunnille lisää kestävyysvajetta, ja kuntien (myös suurkuntien) talouskurimus tulee jatkumaan niin kauan kuin valtio ulkoistaa yhteiskuntapolitiikan vastuun.
Kuntarakenteen muutoksen suuria harhoja on, että muut kuin kunnan rakenteet säilyvät alueella ennallaan. Tosiasia kuitenkin on, että paikallisyhteisöt eivät pärjää ilman elävää yhteyttä julkiseen. Yhteisöjen paikkaidentiteetti ja historia ovat niin tärkeitä, etteivät ne säily, jos toiminta-alue hämärtyy. Sama koskee monia yrityksiä ja paikallismediaa.

Kun kuntien ja paikallisyhteisöjen elintärkeä sidos murretaan, mitä menetetään? Listan kärkeä ovat: alueiden elinvoima, paikalliset yhteisötoimijat ja innovaatiot, vaste uuteen globaaliin maaseutukysyntään ja turvallisuus.

Palveluiden saavutettavuuden, elinvoiman kehittymisen (ei siis alasajon) ja yhteiskunnallisten vaikuttamismahdollisuuksien kannalta ehdottomasti paras ratkaisu on tukea nykykuntia ja niiden pyrkimyksiä juuri ihmistä lähellä. Erityisen tärkeää tämä on varautumisessa tulevaisuuden mullistuksiin.

Paikallisyhteisöt ovat tärkein osa sitä rakennetta, jonka varaan kestävä kehitys voidaan rakentaa. Siis miksi hukata nämä rakenteet juuri nyt, kun niitä kaikista kipeimmin tarvitaan?

päätoimittaja Tuomo Eronen
kyläasiamies, Pohjois-Karjala
HAMA-teemaryhmän vpj