Tulosta
 
*

Kokemukset kuntaliitoksista eivät tue suurta kuntauudistusta

Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena on vastata tulevaisuuden haasteisiin kuntarakenteen merkittävällä muuttamisella. Pienistä kunnista halutaan siirtyä keskusten ympärille rakennettaviin suuriin hallintoalueisiin. Suunnitelma on aiheellisesti saanut osakseen lähinnä kritiikkiä ja ihmetystä. Myös tutkimukset tehdyistä kuntaliitoksista kertovat yhdistymisten kielteisistä seurausvaikutuksista, mutta näitä tuloksia ei tunnuta ottavan lainkaan huomioon.

Kuntaliitosten todellisuus

Kuntaliitoksissa on kyse nimenomaan palvelujen järjestämisestä. Kuntien yhdistymisellä tavoitellaan palvelujen paranemista, mutta muutoksen seurauksena voi alueen kehitys olla nimenomaan päinvastainen. Tämä on etenkin monikuntaliitosten suuri kipukohta. Kokemukset Kouvolasta tai Salosta eivät todellakaan innosta uusiin kuntaliitoksiin.

Kuntien yhdistymisen seurauksena kuntalaisten arkipäivän elämä voi vaikeutua merkittävästi. Kouluja, kirjastoja ja museoita suljetaan, hammashoitoloita ja vanhusten palvelukeskuksia lakkautetaan. Terveysasemalle ei saada liitoksesta huolimatta lääkäreitä. Liikunta- ja kerhotilojen sekä kansalaisopistojen kurssien taksat nousevat huomattavasti. Rakennuslupien saanti tiukentuu tai kylä joutuu kaavoituksen takia pitkään rakennuskieltoon. Kunnantalo jää tyhjilleen.

Kuntien yhdistyminen voidaan aina toteuttaa hyvin tai huonosti. Taajaman kielteinen muutos on selvä merkki epäonnistuneesta kuntaliitoksesta. Kunnantalon hiljeneminen näivettää pahimmassa tapauksessa koko kirkonkylän. Kylissä, joiden koulut ja muut kunnalliset palvelut on jo aiemmin lakkautettu, ei muutos sen sijaan ole välttämättä suuri. Joissakin tapauksissa palvelut ovat jopa parantuneet, kun kirjastoauton reitti on ulotettu liitosalueen maaseutukyliin.

Maaseudun arvostusta kaivataan

Mikään katastrofi kuntaliitos ei yleensä sentään ole. Asuminen jatkuu kuntarajoista riippumatta, joskin kokonaisuutena väestönkehitys maaseutumaisella liitosalueella on itsenäistä kuntaa heikompaa. Itsenäinen kunta pyrkii kehittämään omaa aluettaan ja tämä näkyy myös alueen väkiluvussa. Vireä kunta houkuttelee uusia asukkaita enemmän kuin palveluista riisuttu liitosalue.

Kyse on myös demokratiasta ja päätöksenteosta. Todelliseksi muotisanaksi viime aikoina noussut lähidemokratia on viimeaikaisten kuntaliitoskokemusten valossa jäänyt vaille sisältöä. Erilaiset asukaslautakunnat ja aluetoimikunnat ovat jääneet siirtymävaiheen projekteiksi, joista pyritään vähitellen eroon. Kaavamaisia lausunnonantajia ilman vaikutusvaltaa ei suurkunnissa tarvitakaan. Sen sijaan kaivattaisiin toimintatapaa, jossa kuntalaisen ääni kuuluu päätöksenteossa ja paikallistason mielipide otetaan oikeasti huomioon.

Uskoa tulevaisuuteen tarvitaan

Harvaan asutulla maaseudulla on viime aikoina tehty melko vähän kuntaliitoksia. Pitkät välimatkat asettavatkin näillä alueilla tehtäviin yhdistymisratkaisuihin muita alueita enemmän haasteita. Palvelujen säilyminen puhuttaa kuitenkin niin liitosalueilla kuin itsenäisissä kunnissakin. Miten käy viimeisen kyläkoulun, oman lukion ja terveysaseman? Miten yksityisten palvelujen käy väkiluvun vähentyessä? Yhdistymissopimuksissa luvataan toistuvasti, että kuntapalvelut säilyvät seuraavan kolmen vuoden ajan ennallaan. Tämän jälkeinen todellisuus jätetään kuitenkin avoimeksi.

Kuntarajojen siirtämisen pohtimisen sijaan kaikki voimavarat tulisikin nyt valjastaa sen pohtimiseen, miten harvaan asutulle maaseudulle saadaan uusia asukkaita ja miten nykyiset palvelut saadaan tulevaisuudessa säilymään. Jopa sadan kilometrin yhdensuuntainen päivittäinen koulu- ja asiointimatka lähimpään kaupunkikeskukseen on kohtuuton. Maaseudun väestökatoa ei pysäytetä eikä alueiden ongelmia poisteta kuntauudistuksella, vaan arvovalinnoilla ja todellisilla teoilla.

Kirjoittaja: tutkija Kari Leinamo, Vaasan yliopisto