Tulosta
 
*

Kilpailua maaseudun asukkaiden hyvinvoinnista?

Suomi on kahdessa asiassa EU-maiden kärkeä. Suomen huoltosuhde on vajoamassa EU:n heikoimmaksi vuoteen 2020 mennessä. Tämän lisäksi Suomi on Euroopan unionin maaseutumaisin maa. Näiden kahden asian yhteensovittaminen aiheuttaa suuria haasteita maaseutukuntien peruspalvelujen järjestämiselle. Verotulot ja valtionosuudet eivät tahdo riittää edes lakisääteisten palvelujen järjestämiseen.

Hyvinvointipalvelujen järjestämiseen on etsitty ratkaisuja yksityisestä yritystoiminnasta. Yritystoimintaa näyttää syntyvän kuitenkin lähinnä sinne, missä on riittävästi maksukykyistä asiakaskuntaa. Maaseudulla, missä pitkät välimatkat ja harva asutus nostavat palvelujen tuottamisen kustannuksia, yritystoiminnan edellytykset ovat heikot eikä palveluja tuottavia yrityksiä synny riittävästi paikkaamaan syntyviä palveluaukkoja.

Monilla paikkakunnilla järjestöt ovat tarjonneet niitä palveluja, joihin kuntien resurssit eivät riitä tai jotka eivät kiinnosta liiketaloudellisin perustein toimivia yrityksiä. Säännöllisiä, päivittäisiä palveluja ei voida kuitenkaan jättää vain vapaaehtoisvoimin hoidettavaksi. Myös järjestöissä tarvitaan palkattuja työntekijöitä ja rahaa.

Ongelmaksi on muodostunut, miten kolmas sektori ja järjestöt pystyvät rahoittamaan tällaista toimintaa. Kilpailua korostava politiikka on kaventanut järjestöjen toimintamahdollisuuksia. Suomessa on laajasti omaksuttu ajattelutapa, että julkisella tuella ei saa vääristää kilpailua tai aiheuttaa edes potentiaalisia kilpailuhaittoja. Tämä on näkynyt muun muassa Raha-automaattiyhdistyksen tiukentuneina avustuslinjauksina, yhdistysten verotuskäytäntöjen kiristymisenä, vaatimuksina verottaa jopa talkootyötä sekä muutama vuosi sitten tiukentuneissa järjestöille myönnettävän palkkatuen ehdoissa.

On käsittämätöntä, että kilpailuneutraalisuuden vaatimus on Suomessa – Euroopan maaseutumaisimmassa maassa – ajanut paikoin jopa maaseudulla asuvien ihmisten perusoikeuksien edelle. Jos muissa Euroopan maissa on löytynyt poliittista rohkeutta nostaa vaikkapa paikallisten asukkaiden käyttämät paikalliset sairaalat ja uima-altaat esimerkkeinä paikallisista toiminnoista, joilla ei ole vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja vapaaseen kilpailuun, olisi Suomessakin kyettävä muodostamaan yhteinen poliittinen tahtotila siitä, miten meillä toimitaan välttämättömien peruspalvelujen kohdalla.

Suomessa vallalla oleva kilpailun edistämistä painottava politiikka kiinnittää huomiota ensi sijassa palvelun järjestäjään ja tuottajiin, siihen, että julkisen vallan on kohdeltava tuottajia avoimesti, syrjimättömästi ja tasapuolisesti. Tämän rinnalle tulisi kiireesti tuoda perusoikeuksia, palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta peräänkuuluttavaa politiikkaa, jossa kärkeen nostetaan palveluja ja apua tarvitsevan kansalaisen hyvinvointi.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että huomio kiinnitettäisiin kilpailun asemesta esimerkiksi maaseudulla kotonaan, usein vielä vaatimattomissa olosuhteissa asuviin ikäihmisiin ja heidän kotona asumista tukeviin palveluihinsa. Kuntien varat eivät ole enää vuosiin riittäneet tällaisten palvelujen tarjoamiseen eikä niiden tuottaminen ilman julkista tukea ole mahdollista, varsinkaan pitkien etäisyyksien harvaan asutulla maaseudulla. Nämä ovat paikallisia palveluja, joilla tuskin on vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Monet järjestöt ovat tarjonneet tällaisia palveluja, mutta kilpailuneutraalisuuden korostaminen on vienyt niiltä toimintamahdollisuudet. Ikääntyvässä maaseutumaisessa Suomessa tulee löytää vastaus, miten tällaisten palvelujen rahoitus halutaan hoitaa. Komissio korostaa jäsenvaltioiden omaa harkintavaltaa näitä määriteltäessä. Miksei Suomi käytä sille annettua harkintavaltaa?

Kysymys on siis huomattavasti laajemmasta asiasta kuin vain kolmannen sektorin toimintaedellytyksistä. Harvaan asutulla maaseudulla asuu lähes puoli miljoonaa suomalaista.

Kuten uusi tasavallan presidentti Niinistö virkaanastujaispuheessaan totesi, ”ihminen voi asua syrjässä, mutta hän ei saa olla elämästä syrjässä. Tulevissa uudistuksissa palvelujen turvaaminen syrjäseuduilla on keskeinen kysymys. Markkinatalouden ehtojen varaan sitä ei voi jättää."

Toivottavasti myös poliitikot ja virkamiehet ymmärtäisivät, ettei maaseudun palveluja turvata antamalla ne markkinoiden hoidettavaksi.

Ritva Pihlaja

Kommentti Big society -mallista:

Big Society -idea kukoistaa Isossa-Britanniassa. Konservativinen puolue lanseerasi ajatuksen 2010. Kriitikot väittävät sen olevan vain säästötoimenpide, jonka avulla karsitaan julkisen talouden menoja. Konservatiivit puolestaan ovat sitä mieltä, että sen tarkoituksena on voimaannuttaa paikallisia ihmisiä ja yhteisöjä ja rakentaa "isoa yhteiskuntaa", joka ottaa vallan poliitikoilta takaisin ihmisille.

Maaliskuun lopulla 2012 pidettiin Rovaniemellä seminaari otsikolla "Big Sciety -small government - New partnernship in local level". Järjestäjinä olivat mm. Suomen untaliitto, valtioivarainministeriö ja Lapin yliopisto. Aihe nousee esille myös Suomessa ja maaseutupolitiikan kentässä ollaan jo pitkään puhuttu kumppanuudesta palvelujen tuotannossa.

Olin itse tammikuussa käymässä Lontoossa ja tutustumassa Big Society malliin Sitran Elinvoima foorumin jäsenenä. Kuuntelin puheita puolesta ja vastaan. TV:stä näin uutisista, miten kanavien hoito on siirretty vapaaehtoisille. Uutisissa haastateltiin vapaaehtoisia, jotka kertoivat syitä, miksi tekevät homman ilman palkkaa. Mukaan oli lähtenyt ulkoilmasta nauttiva nainen ja kanavista kiinnostunut mies. Mukaan etsitään lisää vapaaehtoisia.

Big Societyn helppous on siinä, että monen on helppo vastustaa ns. isoa hallintoa. Mutta mihin ajatuksella loppujen lopuksi pyritään? Todelliseen kumppanuuteen vai valtion vetäytymiseen tietyiltä elämän osa-alueilta. Vastuuta tulee kantaa itsestä ja omasta paikallisyhteisöstä, mutta erityisesti harvaan asutussa Suomessa kehottaisin olemaan varuillaan, jos hallinnon suunnalta esitetään hienona ideana kumppanuutta maaseutu alueilla. Ensin kannattaa nimittäin tutkia, onko taustalla valtion säästöt ja palvelujen hallittu alasajo harvaan asutulta alueelta vai aito kumppanuus ja halu säilyttää palvelut.

Tytti Määttä