Tulosta
 
*

Kulttuuria kaikille ja kaikkialla

”Kulduuri, kulduuri, sen huuto Suomess on suuri”, riimitteli Eino Leino. Ja näin on varmaan kaikissa muissakin maissa. Elämä ei ole vain leipää, vaan tarvitaan runsaasti hengenravintoa hyvinvoinnin ja luovuuden ruokkimiseen.

Kulttuuri ei katso koskaan paikkaa, sillä kaikki heimot ovat muinaisista ajoista lähtien kehittäneet mitä hienostuneimpia paikallisia riittejä, esineitä, kuvia ja esityksiä. Kulttuuri ei ole myöskään sidottua varallisuuteen, sillä taidetta voidaan tehdä alkeellisista materiaaleista tai kierrättäen. Laulu lähtee lauluntaitajalta vaikka karjalaitumella, ja yleisö löytää vuosi toisensa jälkeen Kuhmon loistavan musiikkitalon Kainuun tervasaloilla.

Paikallisyhteisöissä kulttuuri ilmentyy erittäin monimuotoisena tapahtumatuotantona, kyläteattereina, paikallishistorioina, kulttuuriympäristöjen hoitohankkeina ja kädentaitojen vaalimisena. Ihmisten ja yhteisöjen hyvinvointia voi tavallaan mitata sen tuottamalla paikallisella kulttuurilla. Luovuuden ruokkiminen heijastuu myös yhteisön taloudelliseen toimeliaisuuteen ja elinvoimaan. Monet yritysinnovaatiot ovat suoraa heijastumaa paikalliskulttuurista tai yksilöiden taiteellisista lahjoista.

Kulttuurissa on oikeastaan vain yksi ongelma, kulttuurikäsitteen laajuus. Mikä on sellaista kulttuuria, joka kuuluu ehdottomasti kansalaisten perusoikeuksiin? Tai onko niin suosittu urheilu kulttuuria? Julkisesti rahoitettujen kulttuuripalveluiden hinta suhteessa yleisön määrään on kuitenkin iäisyyskysymys, johon kajoaminen kannattaa jättää suosiolla poliitikkojen ja yleisönosastokirjoittajien murheeksi.

Positiivisesti ajatellen voi sanoa, että hyvä taide on aina hintansa väärti. Tästä voi kääntäen päätellä, että pihapiirejä värittävä ITE-taide on inhimilliseltä kannalta aivan yhtä arvokasta kuin ooppera tai Ateneumin galleriat. Rahalla mitattu taiteen arvo on enemmänkin sijoittajien arvomaailmaa.

Kun valtio leikkaa ja kunnat köyhtyvät, syntyy yleensä melkoinen epäyhtälö hyvää tarkoittavien substanssilakien ja rahoituksen välille. Kulttuuri on kaikesta juhlapuhehehkutuksesta huolimatta yleensä kuntien leikkauslistan kärjessä. Ainoa asia, josta pidetään onneksi vielä kiinni, on laadukas perusopetus, mikä turvaa yleensä myös monipuolisen kulttuuriopetuksen. Myös kehittämisrahoista kisattaessa kulttuuri pärjää kohtuullisen hyvin.

Kulttuurin monet ilmentymät luovat lähes rajattomat mahdollisuudet yrittäjyydelle ja tuotteistamiselle. Kun kirjo on käsitöistä ja kyläteatterista huippudesigniin ja kansainvälisiin viulukilpailuihin, ymmärtää hyvin luovien alojen vetovoiman. Kaiken ikäisille ja taitoisille löytyy varmasti oma kanava luovuuden toteuttamiseen. Itse asiassa luovat ihmiset taitavat olla niitä potentiaalisimpia maallemuuttajia ja vanhojen kyläkoulujen uusasukkaita.

Reunaehtona taiteilijoiden ja muiden luovien alojen ihmisten asettautumiselle HAMA-alueelle ovat riittävät viestintäyhteydet suureen maailmaan. Nykyisenä verkkomedian kulta-aikana parhaiten tasa-arvoa edistää kattava valokuituverkko koko Suomessa. Tämä tuntuu ehkä puritaaneista hiljaisuuden etsijöistä kulttuuriselta turmelukselta, mutta plussia lienee sittenkin enemmän kuin miinuksia.

Kulttuurista voi käyttää lähes mitä tahansa atribuuttia: se voi olla korkeaa, vaikeaa, populääriä, paikallista, julkista tai melkein mitä tahansa. Yksi määre on kuitenkin yleispätevä, kulttuuri on meille kaikille välttämätöntä. Sen vuoksi kulttuuriin kannattaa aina panostaa - taloudellisesta tilanteesta ja paikasta riippumatta.

Kirjoittaja: päätoimittaja Tuomo Eronen, Harvaan asutun maaseudun teemaryhmä