Tulosta
 
*

Onko laajakaista nykyajan rautatie?

Juhani Aho kertoo kirjassaan Rautatie,  kuinka Matti kuulee uudesta keksinnöstä - rautatiestä. Kuvaukset uudesta ihmeestä ylittävät käsityskyvyn;  Se on kuulemma joku höyryhepo, joka syö halkoja ja kulkee rautaista tietä pitkin. Sitä piti mennä katsomaan.  Hiukan on tilanne samankaltainen nykyajan laajakaistan kanssa. Jotkut haluavat ulottaa sen lonkerot joka torppaan ja se on kuulema ihan välttämätön saada kaikkien käyttöön. Hintavakin se on yksittäisen ihmisen maksettavaksi. Rautateiden rakentamisesta vastasi aikoinaan valtio omasta pussista, tosin kansalaisilta kerätyin verovaroin.

Vielä joitakin vuosia sitten valtiovalta uskoi markkinavoimiin ja niiden halukkuuteen rakentaa nuo maagiset lonkerot joka niemen notkoon. Rupesikin tapahtumaan kummia, markkinatoimijat arvioivat sata vuotta vanhojen kuparijohtojen ylläpidon tulevan niin kalliiksi, että päättivät ryhtyä kerimään niitä rullalle jättäen haja-asutusalueet oman onnensa nojaan. Valtiovalta heräsi ja rupesi miettimään, että jotain pitäisi tehdä. Käynnistettiin ohjelma (Laajakaista 2015) ratkomaan haja-asutusalueiden ongelmia. Piirreltiin karttoja alueista, joilla markkinat eivät toimi. Päätettiin myöntää markkinatoimijoille tukea, jotta ne suostuisivat rakentamaan. Kunnat velvoitettiin maksumiehiksi talkoisiin, köyhimmät 8 prosentilla, rikkaimmat 33 prosentilla. Markkinatkin maksaisivat 33 prosenttia ja valtio loput.  Lonkeroiden tuli ulottua 2 kilometrin päähän jokaisesta torpasta, jossa asuttiin ympäri vuoden. Valtuustot joutuvat päättämään osallistumisesta kustannustalkoisiin.

Matin lailla päättäjät eivät voineet mennä katsomaan, miltä uusi asia näyttää. Olivat pahkeiset kaivaneet sen maahan niin, että vain häntä näkyi. Päätökset jouduttiin tekemään tuon hännän perusteella. Sen toiminnasta oli mitä ihmeellisimpiä kuvauksia ja sen ominaisuudet tulisivat muuttumaan vuosien saatossa. Ei ihme, että osa päättäjistä halusi käyttää rahat johonkin ihan todelliseen asiaan. Suuri osa kuitenkin uskoi tähän ihmeeseen ja teki rohkeasti rahoituspäätöksiä. Nykyhengen mukaan lonkeroiden rakentaminen kilpailutettiin.

Markkinoiden vastaus oli tyly. Ei saatu läheskään kaikkiin paikkoihin tarjouksia. Investoivat mieluummin ulkomaille suuriin kaupunkeihin. Valtio raapi päätään ja totesi, että jotain pitäisi tehdä. Esittivät eduskunnalle, että lakia pitää muuttaa niin, että ei korvamerkitä rahoja markkinavoimille vaan annetaan paikallisten ihmisten tykönänsä ratkaista minne ja miten rahat käytetään. Syntyi alueellisia osuuskuntia ja osakeyhtiöitä hoitamaan oman alueen lonkeroita. Osasivat puhua paremmin päättäjien kieltä ja hiljalleen lonkeroita rupesi syntymään, valtiovallan rahoitukseen liittyvästä byrokratiasta huolimatta. Tosin vain niille alueille, joissa asiaa oli yhdessä tuumittu ja hyväksi havaittu.

Kirjoittaja: Harva-harakka