Tulosta
 
*

Saaristoliikenteen kehitysnäkymät

”Saaristolaki velvoittaa valtion ja kunnat toimimaan saariston elinkeinojen, liikenneyhteyksien, palvelujen ja ympäristön turvaamisen puolesta. Saaristo käsittää ilman kiinteää tieyhteyttä olevien saarien lisäksi myös kiinteän tieyhteyden saaria sekä muita saaristomaisia vesistöjen pirstomia alueita, jotka olosuhteiltaan ovat saaristoon verrattavissa.

Saaristolaki velvoittaa kaikkia viranomaisia huomioimaan saariston erityisaseman toiminnassaan.”

Työ- ja elinkeinoministeriön www-sivut otsikolla ”Saaristopolitiikka”

Liikkumisen tarve on ollut koko ihmiskunnan historian yksi tärkeimpiä kehityksen innoittajia. Liikkumiseen liittyvä tekninen kehitys on mullistanut maailmaa todennäköisesti enemmän kuin tähän asti vielä on saatu muulla tekniikalla aikaan. Meille liikkuminen on äärimmäisen helppoa verrattuna esimerkiksi aikaan 100 vuotta sitten. Liikenne aiheuttaa erilaisia energia- ja päästöongelmia, mutta niitä ratkaistaan, sillä liikkuminen ja sen mahdollistamat kokemukset ovat ihmiskunnalle yksinkertaisesti niin tärkeitä. Virtuaalinen liikkuminen alkaa monissa tarkoituksissa olla fiksumpaa kuin fyysinen, mutta toistaiseksi ei ole näköpiirissäkään että fyysistä liikkumista voitaisiin mitenkään korvata.

Aikanaan saariston tyyppiset alueet olivat fyysisesti erillään sillä tavalla, että jokainen saaristoon tullut - tai ainakin siellä pysyvästi asuva - tiesi, minkä kanssa on tekemisissä liikkumisvapauden suhteen. Syntyi elämäntapa, josta ei enää paljon ole jäljellä. Satunnaiset matkailijat kävivät ihailemassa ja ihmettelemässä, miten ihmiset kestivätkään eristyneisyyttä ja karuja oloja.

Sitten tuli ensimmäinen suuri tekninen vallankumous: venemoottori. Se pienensi saariston etäisyydet kertaluokkaa pienemmiksi ja mahdollisti saaristoelinkeinojen kehittämisen aivan uudella tavalla. Varmasti jotakin menetettiin, mutta harva varmasti oikeasti vastusti muutosta.

Tekninen ja yhteiskunnallinen kehitys johti vähitellen siihen, että saaristossa liikennöitiin yhä isommilla aluksilla ja myös vuoden ympäri. Liikenneinfrastruktuuri parani nopeasti saaristossa myös yleisten teiden, niihin kuuluvien lautta- ja yhteysalusyhteyksien ja siltojen avulla. Alussa siteerattu saaristolain teksti pitää sisällään ajatuksen siitä, että saariston olosuhteet vaativat yhteiskunnalta poikkeuksellista panostusta. Se onkin pitkään ollut itsestään selvää ja laajasti hyväksyttyä. Ihmiset ovat voineet toteuttaa perustuslaillista oikeuttaan valita asuin- ja yrittämispaikkansa myös saaristosta ollen silti kiinteä osa ”mannersuomalaista” kulttuuria. Uusin tietotekninen kehitys ja nopeat verkot ovat tuoneet tähän vielä lisää vapausasteita. Matkailuelinkeino on voinut hyödyntää saariston upeutta täysipainoisesti, sillä paikalle pääsee veneen lisäksi autolla, moottoripyörällä ja julkisilla liikennevälineillä.

Onko saaristolain henki on väsymässä? Menossa on ikään kuin jokin julkilausumaton poliittinen missio, jossa saaristosyrjäseutujen asemaa ei enää haluttaisi samalla tavalla tukea. Esimerkkejä on paljon: Teiden määrärahat eivät riitä edes olemassa olevan tiestön ja siltojen kunnolliseen ylläpitoon. Teiden läpäisykyky heikkenee ja ajalliset etäisyydet kasvavat, kun ainoa korjauskeino on alentaa nopeusrajoituksia. Pahimmillaan jopa liikenneturvallisuus vaarantuu. Lauttoja ei pystytä uudistamaan puhumattakaan kiinteiden yhteyksien rakentamisesta. Julkisen saaristoliikenteen hoitamisessa kilpailutus johtaa pahimmillaan siihen, ettei kilpailun voittaja pysty hoitamaan liikennettä kunnollisesti.

Vuoden 2014 talousarvioesityksessä on saariston yhteysalusliikenteeseen varattu n. 2 miljoonaa euroa vähemmän kuin 2013. Kustannukset tuskin ovat pienentyneet, joten mihin tämä johtaa?

Rahapula pakottaa leikkauksiin, mutta taustalla todennäköisesti on enemmän arvomaailmaan ja poliittiseen ilmapiiriin liittyviä asioita. Ajatellaanko, että saariston asema ei enää ole uhattuna ilman erityistä panostusta? Tai onko olemassa sellaisia kätkettyjä ajatuksia, että saaristossa olevat ihmiset -kun ovat itse paikkansa valinneet - saisivat itse maksaa hintaa siellä olostaan. Siellähän on niin paratiisimaista, ainakin kesällä… Saattaapa joku ajatella myös, että tietotekniikan kehitys ja parantunut tietoliikenne vähentää tarvetta muun liikenneinfran ylläpitoon. Valokuituja on kuitenkin vielä harvassa, eivätkä kuidut vielä kuljeta ihmisiä silloin kun se liikkumisen tarve on todellinen.

Yhteiskuntamme ja poliittisen järjestelmämme suurimpia haasteita on ajatella pidemmällä aikavälillä parhaimman tuloksen kautta. Siihen kykeneviä ajattelijoita varmasti on, mutta poliittisen perspektiivin lyhyys tuntuu tukahduttavan tällaisen ajattelun. Kaikki kuitenkin tietävät, että ellei infrastruktuuriin panosteta tasaisesti, korjausinvestoinnit ovat aikanaan valtavia. Mutta tulevaisuuden maksajat eivät äänestä tänään.

Huonolta näyttää tällä hetkellä. Toivottavasti ei sentään olla menossa siihen suuntaan, että saaristolakia on muutettava, ettei nykypanostus saariston olosuhteiseen mene laittomuuden puolelle?

Kirjoittaja: Ari Rosti, saaristossa asuva yrittäjä ja Harvaan asutun maaseudun teemaryhmän jäsen