Tulosta
 
*

Harvaan asutun maaseudun ja ympäristömme tulevaisuusnäkymät

Olen innokas selkosten asukas ja oman kokemukseni perusteella suosittelen tätä elämänmuotoa kenelle tahansa. On melkoinen etuoikeus ja nautinto, kun korpitalomme pihasta näkyvät revontulet ja tähtitaivas, ilman valosaasteen aiheuttamaa oheiskuormitusta. Äänirauhasta puhumattakaan. Viime vuosina jotkut kuitenkin ovat kyseenalaistaneet ja jopa syyllistäneet tällaisen asumistavan ”ympäristöä saastuttavana olotilana”. Ilmeisesti asuminen kaupunkioloissa ja kerrostaloissa olisi tämän näkökannan mukaan ainut oikea ratkaisu.

Verottaja hyväksyy onneksi edelleen asunnon ja työpaikan väliset matkakulut joko yleisellä tai omalla kulkuneuvolla, enkä näe syytä, miksi tähän asiaan pitäisi tehdä muutos. Syrjäseudun asukkaan pääkulkuneuvo on henkilöauto niin kauan kun yksityisteiden kunnossapidosta pidetään huolta.

Suomen maaseudusta kannattaa pitää siis huolta myös tulevaisuudessa. Tärkeintä on, että muutto etelän kaupunkeihin pysyisi edes jollain tavalla hallinnassa ja maaseutumme asuttuna.

Ennen Suomen liittymistä Euroopan Unioniin yritin käynnistää valtakunnallista keskustelua siitä, mihin erikoistuotantoon alkutuotantomme kannattaisi keskittyä. Laajamittaisen luomutuotannon avulla olisimme saaneet mainion etulyöntiaseman EU:n sisämarkkinoilla. Samalla myös maatalouden aiheuttama ravinnekuormitus olisi saatu vähenemään.

Tämä kestävän kehityksen malli ei silloin valitettavasti kelvannut. Se tarjoaa silti edelleen erään osaratkaisun, kunhan se toteutetaan tarpeeksi isossa mittakaavassa vaikkapa maatalouden ympäristötuen päätoimenpiteenä. Vain silloin syntyy luomuelintarvikkeiden suuria volyymeja ja vain täten saadaan maatalouspäästöt kunnolla kuriin (vrt. BERAS-hankeen tulokset).

Metsäteollisuus ja siihen liittyvät tuotantoketjut ovat hyvin tärkeä tekijä, kun puhutaan harvaan asutun maaseudun työpaikoista. Itse kunnioitan metsäurakoitsijoita, jotka työllistävät varsin paljon väkeä omalla seudullani. Haittana on kuitenkin metsätalouden vaikutus maisemaan. Toivottavasti entistä enemmän pohditaan myös maisematekijöitä tehtäessä uusia leimikoita. Virkistäytymisellä alkaa olla yhä suurempi merkitys, ei pelkästään omille asukkaille vaan myös ulkomaalaisille.

Nyt kun metsäteollisuutemme on selvässä alamäessä, toivon etenkin metsähallitukselta enemmän harkintaa maisemahakkuihin. Tyylikkäästi suoritetut harvennushakkuut ja risukoiden haketus energiapuuksi säilyttäisivät maalais- ja peltomaiseman samalla, kun ne tarjoavat uutta työtä vaikkapa ”risupaketin” avustamana. Puun kantojen raivaus ja poisvienti metsästä ei voi olla kestävä ratkaisu pitkässä juoksussa. Tämä uusi energiaratkaisu kaipaakin selvästi kriittistä tarkastelua.

Luontomatkailu ja siihen liittyvä ohjelmatarjonta on tärkeä elinkeino lähitulevaisuudessa. Niin Keski-Euroopassa kuin Venäjän suurissa kaupungeissa on kysyntää rauhalliselle matkailulle (slow life). Jo nyt meillä on useita matkailuyrittäjiä, jotka keskittyvät tähän toimintaan. Jos huolehdimme siitä, että maisemamme eivät ole parturoituja aivan viimeistä kantoa myöten ja samalla keskitymme entistä enemmän superpuhtaaseen elintarviketuotantoon ja imagoon, voidaan olettaa, että harvaan asuttu maaseutu tarjoaa työtä monille myös tulevaisuudessa.

Valtakunnallinen tahtotila olisi kuitenkin ensimmäinen edellytys tällaiselle muutokselle. Tarvitaan oivallus siitä, että Suomi voisi olla todella vahva ja tunnettu kestävän kehityksen edelläkävijä.

Kirjoittaja: Ilmari Schepel, MMK, agronomi, Suomussalmi