Tulosta
 
*

Lähidemokratiamallien toimivuus valinkauhassa

Nykyinen kuntalaki ei ole ollut este lähidemokratian kehittämiselle, vaikka yleisestä keskustelusta syntyy mielikuva, että vasta kuntalain uudistuksen myötä päästään vauhtiin. Kuntalain 27 § on nimittäin varsin hyvin kirjoitettu ja mahdollistaisi jo nyt kunnan ja asukkaiden suhteiden järjestämisen monilla eri tavoilla. Onnistumisia on kuitenkin harmillisen vähän.


Ongelma on erityisesti julkisen puolen päättäjissä, joiden on erittäin vaikea luopua vaaleissa saadusta vallasta. Samalla täytyy muistaa, että osallisuus ja kumppanuus ovat kahden kauppa. Yhtälailla asukkaiden ja kansalaistoimijoiden on vaikea hahmottaa aluelautakuntien ja yhteistyöfoorumeiden toimintaa. Tämä koskee erityisesti heikosti toimivia paikallisyhteisöjä, joissa omankin toiminnan pyörittäminen on takkuilevaa.


Julkinen hallinto ja lainlaatijat ajattelevat lähidemokratiaa vahvasti kuntahallinnon osana. Aluelautakunnat, pitäjälautakunnat, kyläjohtokunnat, asukaslautakunnat jne. viittaavat selvästi jonkin asteiseen kunnallisen päätöksenteon delegointiin asukaspohjaisille toimielimille. Kokemukset kuntaliitosten yhteydessä perustetuista pitäjälautakunnista eivät ole kuitenkaan kovin hyviä, sillä niukoista resursseista päättäminen on turhauttavaa ja toimielimen poliittisuus tahtoo viedä ”kalat vedestä”.


Yhteiskunnan iso trendi on myös ihmisten vaatimus yksilölliseen elämään ja huono sitoutuminen pitkäjänteiseen asioiden vääntämiseen. Mistä löytyvät tulevaisuuden järjestöaktiivit ja taitavat yhteisten asioiden ajajat? Järjestötoiminnan kulta-aikojen kaaderit ikääntyvät hurjaa vauhtia.

Maaseudulla, ja erityisesti harvaan asutulla maaseudulla, osallisuuteen ja osallistumiseen on pitkät perinteet. Kylien yhdistykset ja viime vuosikymmenten aikana kylätoiminta ovat olleet aktiivisesti kehittämässä asukkaiden elinoloja ja hyvinvointia merkittävällä tavalla. Omaehtoisuus ja uusien toimintamallien omaksuminen on hämmästyttävää, vaikka julkinen tuki onkin ajettu monin paikoin nolliin. Leader-hankkeet ovat olleet monille yhteisöille selvästi uusi alku.

Julkisen huolen lähidemokratiasta ymmärtää hyvin, kun tietää, kuinka äänestysaktiivisuus laskee erityisesti pahimmilla rakennemuutosalueilla. Suurkuntien ja -vaalipiirien perustaminen ohentavat kuitenkin demokratiaa entisestään. Päättelyketju on yksinkertainen: jos hallintomallit sanellaan ylhäältä eikä resursseja ole enää jaettavaksi, miksi siis enää osallistua?

Harvaan asutun maaseudun elämä kuitenkin jatkuu ja lait velvoittavat tuottamaan kaikissa oloissa lähipalveluita. Palveluiden ohella julkishallinnolla pitäisi olla erityinen huoli paikallisen elinvoiman kehittämisestä. Kestävää tulevaisuutta on muuten mahdotonta ajatella. Kun kunnissa ollaan jo pahasti sakkausnopeuden alapuolella, pelkkä otakantaa.fi -palvelu ei riitä. Tarvitaan lisää resursseja, joista on mielekästä päättää. Vain siten demokratiaan saadaan sisältöä.

Uskoisin, että toimiva lähidemokratia syntyy vapaan aktiivisen kansalaistoiminnan ja oikealla asenteella kuntalaisille delegoidun julkisen päätäntävallan yhdistelmästä. Kun intressi on riittävän suuri, muodostuu esimerkiksi Nilsiän pitäjäyhdistyksen kaltaisia edunvalvontayhdistyksiä.  Tällaisilla toimijoilla on vahva paikallisidentiteetti ja vapaat kädet monimuotoisen toiminnan kehittämiseen.

Erinomainen pohja lähidemokratian kehittämiseen löytyy myös kylistä ja muista asukaspohjaisista yhteisöistä.  Juuri näille julkisen vallan on osoitettava riittävästi toimintatukea ja arvostusta. Talvilämmin kylätalo on lähidemokratian paras linnake.

Ehdoton momentum on suurkuntien perustamissopimusten valmistelussa. Niissä, jos missä, täytyy olla kaukokatseisuutta ja rohkeutta luoda kuhunkin  kuntaan sopiva lähidemokratiamalli. Julkisen asenteet on saatava nyt nopeasti jengoilleen ja osallisuuden vahvistamiseen on satsattava oikein kunnolla.

Kirjoittaja: Tuomo Eronen, kyläasiamies, Pohjois-Karjalan Kylät ry