Tulosta
 
*

Parempia aikoja odotellessa

Vaikka uskon itse vahvasti biotalouden ja teknologian mahdollisuuksiin Suomen tulevaisuuden ongelmien ratkaisuissa, jokin tässä yhtälössä mättää. Erilaisten uusien energia- ja tuotantovaihtoehtojen kehittämisen reunaehtoina ovat ilman muuta tekniikka ja talous, mutta niitäkin vahvemmin politiikka. Ja ennen kaikkea tavoitteellisen yhteiskuntapolitiikan puute.  Kateeksi käyvät esimerkiksi Itävallan tai Tanskan hajautetut energiantuotantomallit, joihin on panostettu jo vuosikymmeniä.

Suomessa on toki mainioita ja innovatiivisia ohjelmia, joiden kautta biotalouden ja energiantuotannon mahdollisuuksia selvitetään metatasolla. Tietoa siis alkaa olla riittävästi vaikka millaisiin tuotantoratkaisuihin. Suomalainen keskitettyyn malliin perustuva energiantuotanto kuitenkin ohjaa ja sitoo täysin politiikkaa. Konstit olisivat, mutta monopolit jyräävät tariffeissa ja lupapolitiikassa.

Todelliset haasteet hajautetussa energiantuotannossa liittyvät paikallisesti toteutettuihin ja työllistäviin arvoketjuihin. Biotalouden edistäminen paikallisyhteisöissä ja kuntatasollakin vaatii erittäin paljon valistusta, osaamisen lisäämistä ja suoraa tukeakin. Paikallisyhteisömme ovat kaikki alue-, elinkeino- ja väestörakenteeltaan kovin erilaisia. Siksi tarvitaan erilaisia ja helposti hahmotettavia energiaratkaisuja, joissa alueen yritystoiminta on vahvasti mukana.

Ja samalla on muistettava, että ilman huomattavia julkisia investointitukia kehitys ei kehity. Harvaan asutulla maaseudulla voidaan puhua myös seniorikylistä, jotka eivät enää pysty omaehtoisesti ilman ulkopuolista ohjausta ja tuottajarakennetta vaativia teknologisia ratkaisuja toteuttamaan. Ehkä jotkut, mutta suurin osa ei.
Kestävän kehityksen työtä ei edistä myöskään jatkuvasti pysähtelevä EU-ohjelmajuna, jossa jarruja ei saada irti, vaikka lähtöaika onkin ilmoitettu aikoja sitten. Yhteiskuntapoliittisesti nämä ohjelmaresurssit ovat sitä paitsi täysin ”pennies from heaven”. Varsinkin, kun ajatellaan niitä valtavia investointitarpeita, jotka uusien energiamuotojen käyttöön otosta seuraavat. Jotta ohjelmatyössä olisi mitään järkeä, kansallisia varoja pitäisi osoittaa moninkertainen määrä käytännön toteutusten edistämiseen ja varsinkin ohjelmakausien aallonpohjakohtiin. Mutta eipä siltä näytä!

En malta olla myöskään ottamatta kantaa tämän hetkiseen maaseutupolitiikan arvostukseen ja resursointiin. YTR:n toimintavarat ovat kaventuneet hallintomuutosten ja valtion köyhtymisen myötä sietämättömälle tasolle, jossa se pienikin valo tunnelin päässä on kadonnut. Poliitikot asiasta ovat tietysti vastuussa, mutta silti tuntuu, että yhteiskuntapolitiikkaa toteutetaan täysin kamreerivetoisesti. Nostan tämän esille siksi, että YTR ja sen teemaverkostot ovat edelleen erittäin tärkeitä yhteiskuntapoliittisia toimijoita myös biotalouden ja kestävän kehityksen edistäjinä.

Edellisten negaatioiden jälkeen haluan nähdä myös valonsäteitä. Tällainen valonsäde on konkreettisesti mm. aurinkoenergia, jonka hyödyntäminen harppoo tavatonta vauhtia eteenpäin. Oma tulevaisuuden optimismi perustuu tavallaan empiriaan, sillä asioilla on tapana yleensä järjestyä. Joskus tosin kantapään kautta. Luotan myös siihen, että suomalaiset ovat tunnetusti hyviä ja luovia vaikeiden ongelmien ratkaisuissa.

Politiikan tehtävä on asentaa nyt nopeasti tunneliin valot ja antaa riittävät resurssit alueellisesti kestävän kehityksen työlle. Uusi kestävä maailma ei toteudu markkinoiden ohjauksessa vaan tietoisilla poliittisilla ratkaisuilla.

Kirjoittaja: Tuomo Eronen, HAMA-verkoston seniorijäsen ja Korvesta ja valtateiltä lehden päätoimittaja