Tulosta
 
*

Onko peiliin katsomisen paikka?

On se niin mukavaa näin vaalien alla, kun kaikki kansanedustajaehdokkaat ovat ajatuksista samaa mieltä tai ainakaan eivät ole eri mieltä. Tuntuu siltä kuin ainakin merkittävä osa heistä olisi maaseudun kehittämisen kannattajia. Näinhän se on useimmilla tapahtunut edellistenkin vaalienkin alla; mielipiteet ja lupaukset muuttuvat kun valtakirja on saatu. Kuten sosiologian asiantuntijat sanovat: ”Ihmisen tulevan käyttäytymisen näet, kun katsot hänen historiaansa”. Sekä yhteiskunnan että yksittäisten ihmisten valinnoissa käyttämä tieto on riippuvaista niin historiasta, kulttuurista, arvoista ja ajan hengestä kuin valinnan tekijän omasta osaamistasosta, luonteesta ja henkilökohtaisista kokemuksista.

Maaseudusta ehdokkaiden kanssa keskustellessa asiat usein kääntyvät muihin aiheisiin ikään kuin maaseutupolitikka ei olisi kiinnostavaa. Vaan lieneekö tuossa kysymys siitä, että arvot ovat muualla kuin maaseudun kehittymisessä? Helposti keskustelu siirtyy mediaseksikkäisiin asioihin, joista kaikki haluavat keskustella ja joissa on poliittista draamaa.

Van­hoi­na ai­koi­na po­liit­ti­set pää­tök­set teh­tiin ka­bi­ne­teis­sa. Mi­tä enem­män po­li­tii­kan te­ke­mi­ses­tä on tul­lut jul­kis­ta, si­tä enem­män sii­tä on myös tul­lut tie­do­tus­vä­li­neis­sä esi­tet­tä­vää näy­tel­mää. Ja si­tä pa­rem­min se on tar­jon­nut poh­jan ai­van oi­keal­le draa­mal­le. Pelottaako avoimuus siis poliitikkoja? Onko suomalaisessa politiikassa vallalla käsitys, että jos sanot niin kuin asiat ovat, olet kohta entinen poliitikko? Ja miten rivikansanedustaja uskaltaa olla eri mieltä puoluejohdon kanssa, vaikka olisikin yksittäisestä asiasta eri mieltä?

Mutta eikös se olekin niin, että politiikka ilman uskaliaita arvopohjaisia periaatteita ja merkityksellisiä tarinoita ei ole kiinnostavaa, eikä herätä intohimoja.

Toimiva demokratia edellyttää, että merkitykselliset tarinat ja valinnat tärkeistä asioista palaavat politiikan keskiöön. Demokratia edellyttää myös vaihtoehtoja ja oppositiota. Äänestäjien on voitava valita myös muu kuin vallitseva linja. Olennaista poliittisessa päätöksenteossa on selkeiden arvojen merkitysten palauttaminen ja kyky laajentaa demokratian ja politiikan horisonttia ajassa ja tilassa. Valitettavaa on ollut huomata, että useimmat mediat välttelevät keskustelua maaseutupolitiikasta ja maaseutuarvojen merkityksestä, vaikka ne olisivatkin poliittisesti ja draamallisesti kiinnostavia aiheita.

Olin vastikään vetämässä yhtä eduskuntavaalipaneelia. Huolestutti miten vähäisellä osaamisella useat ehdokkaat ovat liikkeellä. Osa ei tiennyt edes, mikä heistä tekee hyvän päättäjän.  Muutamat ehdokkaat, kuultuaan paneelin vetäjän nimen, olivat edellisenä yönä lukeneet maaseutupoliittisia julkaisuja, valmentautuen koitokseen. Eräs ehdokas totesikin, ”tulossa oli tiukkoja kysymyksiä maaseutupolitiikasta”.

Keskustelu, joka oli keskustelutasoiltaan vaihtelevaa ja ennalta arvattavaa, laittoi minut jälkeenpäin miettimään, onko maaseutupolitiikan tekijöillä unohtunut jotakin.  Kun kerran kehittävän maaseutupolitiikan puolustaminen ei tunnut toimivan, pitääkö keskusteluun ottaa ronskimmin läpinäkyvyyttä, tietopohjaisuutta, suoruutta ja arvopohjaista näkökulmaa?

Tai miten toimitaan, kun metropolipolitiikkaa toteutetaan pienin palasin, maankäytön ja asumisen linjaukset vaikeutuvat, infra ja yhteiskuntamme perusrakenteet uhkaavat rapistua?  Onko siis uuden viestintäajattelun aika? Onko modernien viestintämahdollisuuksien avulla mahdollista haastaa pääosin valtavirtaista maaseutuvastaista media-viestintää?

Joka tapauksessa on pohdinnan ja peiliin katsomisen paikka.