Tulosta
 
*

Lähipalveluohjaaja arjen turvana

”Kotona pärjäämisessä on usein pienestä arjen tuesta kiinni, että selvitään ilman kallista laitoshoitoa. Että on joku tuttu ihminen, jolle soittaa ja joka tarvittaessa piipahtaa auttamassa ”, toteaa Sininauhaliiton lähipalveluohjaaja Paula Viinikka.

Hyvä esimerkki lähipalveluiden kehittämisen tarpeesta on Hämeenlinna. Siellä huomattiin, että tieto palveluista ei välity seudun reuna-alueiden kuntalaisille asti. Varsinkaan, jos ihmisillä ei ole sähköiseen asioimiseen ja tiedonhakuun liittyviä valmiuksia. Palveluja tarvitsevia ihmisiä ei tavoitettu, sillä kunnan virkailijoilla ei ollut riittävästi tietoa paikallisyhteisöjen erityispiirteistä ja kylillä asuvien ihmisten taustoista. Ongelmat kasvoivat, kasaantuivat ja jopa kriisiytyivät ennen kuin apu saapui paikalle.

Tähän tilanteeseen kehitettiin kotiin tuleva ”sosiaalisen isännöinnin” palvelu, joka auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kuntalaisia, erityisesti päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviä. Palvelun idea on, että auttajat tulevat ihmisen luo, kun henkilö itse ei voi tai osaa liikkua palvelujen, avun ja osallisuuden piiriin.

Hämeenlinnan seudulla luotiin verkostoyhteistyön malli, jossa toimivat Hämeenlinnan kaupunki, kristillinen päihdejärjestö Hämeen Sininauha ja seurakunta. Tämän yhteistyön - yhteisösosiaalityön - perustana on eri sektoreilla toimivien työntekijöiden vahva ammatillinen osaaminen sekä heidän taustaorganisaatioidensa toisiaan täydentävät vahvuudet, tehtävät ja keskinäinen arvostus. Paikallinen järjestö liikkuu seudun reuna-alueilla, siellä mistä on pitkä matka keskustan palveluiden luo. Järjestö tuntee alueiden asukkaat ja olosuhteet; työn sisältö määrittyy usein vuorovaikutuksessa paikallisyhteisön asukkaiden kanssa. Sosiaalisen isännöinnin piiriin kuuluvan asiakkaan luona käydään yleensä kerran tai kaksi viikossa.

”Asiakkaina on paljon laitoshoidosta kotiutuneita. Kotona pitäisi yhtäkkiä pärjätä yksin, vaikka normaalit arkipäivän rutiinit ovat hukassa. Tässä tilanteessa arki sujuu, kun on ihminen, jolta saa apua tarvittaessa”, Viinikka kuvailee. Käyntien sisältö määrittyy asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan, mutta työssä painottuvat ihan tavalliset pienet arkiasiat: laskujen maksu, tiskit, hygienia ja kuljettaminen palvelujen piiriin, esimerkiksi sairaalaan.

 ”Nämä ihmiset asuvat usein yksin ja kotoa lähteminen on vaikeaa. Maaseudullekin pitäisi saada matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, esimerkiksi päiväkeskustoimintaa”, Viinikka jakaa.

Viinikka on tehnyt lähipalveluohjaajan työtä kohta kuusi vuotta. Asiakkaat ovat moniongelmaisia, ja yhteistyö kunnan sosiaalitoimen kanssa on tärkeää, jo vertaistuenkin kannalta. ”Työ on psyykkisesti raskasta, täytyy tietää omat rajat, että jaksaa. Myös työntekijöillä tulee olla taho, jonka kanssa puida ammattiasioita ”, Viinikka toivoo.

Lähipalvelutyö on myönteinen ja sovellettavissa oleva esimerkki siitä, miten tukea ja apua voidaan viedä ihmisten luo myös harvaan asutulle maaseudulle. Pienellä panostuksella saadaan isoja asioita aikaan, kun kunnan ja järjestöjen työ täydentää toisiaan. Toivottavasti malli leviää muuallekin, sillä tarvetta sille on.

On tarve lisätä ihmisten valinnanvapautta ja kehittää kevyitä, ihmisten omatoimisuutta edistäviä palveluja. Samanaikaisesti tulee kuitenkin kehittää laadukkaita palveluja riskiryhmille ja kohdentaa ihmisläheisiä, kokonaisvaltaisia palveluja erityisesti näihin ryhmiin.” (Anna Kirveennummi, Lähipalvelufoorumi, 22.10.2015).

Artikkeli perustuu Päivi Kivelän Syrjässä syrjäytyneet -kirjaan ja Paula Viinikan haastatteluun 28.10.2015.

Kirjoittaja: Katja Ilmarinen, erityisasiantuntija, Maaseudun elämänlaatuverkosto (ELVI)/YTR