Tulosta
 
*

Pääkirjoitus

Maaseutu vs. kasvukeskukset, koko Suomi asuttuna vs. Pähkinäsaaren rauhan raja Suomen rajaksi. Tällaista on keskustelu Suomen kehittämisestä, mustavalkoista ja jää edelleenkin jatkuvasti eipäs-juupas tasolle. Suomen poliittisessa historiassa edunvalvonta on leimaa-antava piirre, ja jostakin tällaisesta keskustelukulttuurista nämä julistukset varmaan kumpuavat.

Asenteellista paatostusta on aina niin helppoa päästätellä. Yhteisöillä on luonnollinen tarve oman identiteetin vahvistamiseen ja rajanvetoon suhteessa muihin alueisiin, olivatpa keinot viisaita tai ei. Talouden taantuma ja jo muutaman vuosikymmenen jatkunut markkinaliberalismin nousu ovat kärjistäneet keskustelua entisestään. Faktat eivät ole yleensä lainkaan kohdallaan, arvotkin välillä niin ja näin.

Vaikka tietoa – tutkittuakin - on tarjolla lähes joka asiasta, mennään mieluummin mielikuvien varassa. Kun artikkelin otsikko kirjoitetaan ”Joka kymmenes maallemuuttaja on pettynyt”, mitä tällä halutaan viestiä? Kyseessä ei ole ainakaan uutinen. Kenelle tällainen kirjoitus on suunnattu? Provosointi tuntuu kovin tarkoitukselliselta, mutta kenen etua se loppujen lopuksi palvelee?

Suomalaista yhteiskuntaa leimaa vahva yhtenäiskulttuuri, siitäkin huolimatta, että väestörakenne on vinksahtanut pahemman kerran. Perustuslain tasavertaisuusajattelu ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen ovat edelleen päätöksenteon kulmakiviä. Tasavertaisuus toteutuu melkoisen hyvin palveluiden osalta, mutta elinvoiman ja aluekehittämisen resurssien osalta politiikassa jokin on selvästi pettänyt. Kun työtä ja toimeentuloa ei jossakin ole, jaloilla äänestäminen on luonnollinen valinta.

Tulevaisuutta ajatellen luonnonvarojen sijainti ja käyttö ovat keskiössä, vaikka kulutus ehkä väheneekin. Ruokaa ja energiaa ei voida tuottaa metropoleissa. Kilpailuyhteiskunnassa luonnonvarojen hyödyntäminen on kuitenkin lähes kolonialistista, eräänlaista ”öljynporauslauttataloutta”. Tällaiseen toimintamalliin meillä ei ole tulevaisuudessa varaa, ottaen huomioon myös keskittämiseen ja ilmastomuutokseen liittyvät harhat.

Paikkaperustaisuus toteutuu edelleen kovin huonosti elinvoima- ja palveluratkaisuissa. Nyt kun Suomessa on tapahtumassa historiallinen hallintouudistus, on kaikin keinoin pyrittävä varmistamaan, että maakunnissa on aidosti päätäntävaltaa alueiden kehittämiseen. Resursseja ja aluekehittämisen keinovalikoimaa on ehdottomasti lisättävä!

Maaseutu tarvitsee puolestapuhujia, ja ennen kaikkea sellaisia, jotka pystyvät arvioimaan oikein tulevaisuuden suunnan koko maailmassa. Ihmisten, vallan ja rakenteiden keskittyminen pieneen kolkkaan maata ei ole talouden, hyvinvoinnin, ympäristön ja turvallisuuden näkökulmasta välttämättä kovin kestävä ratkaisu. On ehdotonta viisautta arvioida alue- ja yhteiskuntapolitiikkaa nykyistä paljon pidemmällä tähtäimellä.

Tutkimusten mukaan nuoret ja nuoret aikuiset haluavat asua maalla ja viihtyvät siellä. Toki myös vanhemmatkin ihmiset. Suuret globaalit kulutuksen ja teknologian muutostrendit saattavat nopeastikin muuttaa ihmisten valintoja, ja nykyiset keskittyneet rakenteet ovat pikemminkin rasite.

Tulevaisuus on siis nimenomaan maaseudulla. Siksi politiikassa on juuri nyt osattava tehdä oikeita pitkän aikavälin strategisia päätöksiä.

Kirjoittaja: Tuomo Eronen, HAMA-verkoston varapuheenjohtaja ja lehden päätoimittaja