Tulosta
 
*

Syrjäisen maaseudun tulevaisuuden näkymiä

Professori Pertti Rannikon mielestä harvaan asuttu maaseutu on uudenlaisten mahdollisuuksien edessä. Ilomantsin Harvaan asutun maaseudun -seminaarissa puhunut Rannikko tähdensi vapaa-ajan asukkaiden, retkeilyalueiden, kaivosten ja biotalouden tuomia uusia mahdollisuuksia. Pelkät väestörekisterin pohjalta tehdyt kartat eivät kerro totuutta maaseudun väestöstä. Tarkastelua pitäisi käydä kartoilla,  joissa näkyy myös vapaa-ajan väestö ja uudet alueiden käyttöön liittyvät mahdollisuudet.

Syrjäinen vai harvaan asuttu maaseutu

Rannikon mukaan vielä 1990-luvulla käytetty syrjäinen maaseutu on yhteiskunnallisempi ja sisällöllisempi käsite kuin harvaan asuttu maaseutu. Hänen se dynaamisena käsitteenä määrittyy suhteessa ympäristöön, keskukseen, historiaan ja myös tulevaisuuteen. Syrjäisellä maaseudulla  toimeentulo on perustunut paikallisiin luonnonvaroihin, Suomessa paljolti metsiin. Maaseudun rakennemuutoksen kiihkeimpinä vuosina syrjäiselle maaseudulle oli leimallista metsätöiden loppuminen ja palvelujen häviäminen sekä väen väheneminen ja ikääntyminen.

Kirjoilla oleva väestö ja kausiväestö

Syrjäisen maaseudun nykyisyyden ja tulevaisuuden kannalta on tärkeää erottaa toisistaan alueella kirjoilla oleva väestö ja siellä muuten liikkuva ja vaikuttava kausiväestö. Kirjoilla olevaan väestöön pohjautuvien karttojen avulla on julkisuudessa ylläpidetty käsitystä suurkaupunkialueiden kasvusta ja muiden alueiden tyhjenemisestä. Vapaa-ajan asukkaat huomioitaessa kasvavat alueet hajoavat ympäri Suomea, myös Itä- ja Pohjois-Suomen syrjäiselle maaseudulle. Perinteiset väestötilastoihin perustuvat tarkastelut antavat aivan liian yksipuolisen kuvan alueellisesta kehityksestä ja alueiden vetovoimasta. Väestörekisteriin merkitty kotikunta ei kuvaa sitä, missä nykyajan monipaikkaiset ja liikkuvat ihmiset oleskelevat ja viettävät aikaansa


Adamiak, Czesław, Pitkänen, Kati & Lehtonen, Olli (2016). Seasonal residence and counterurbanization: the role of second homes in population redistribution in Finland. GeoJournal. DOI 10.1007/s10708-016-9727-x. Hyväksytty julkaistavaksi.

Liikkuva vapaa-aika

Vapaa-ajan asukkaat ovat kuitenkin helpoimmin tunnistettava kausittain liikkuva ryhmä. Viiden miljoonan ihmisen maassa on puolimiljoonaa kesäasuntoa, joilla arvioidaan olevan lähes puoli miljoonaa käyttäjää. Esim. Lieksan keskustan ulkopuolisilla alueilla kesäasukkaiden määrä on huomattavasti suurempi kuin ympärivuotisten asukkaiden.

Suojeltujen metsien osuus on kasvanut - ne ovat edistäneet luonnon virkistyskäyttöä ja matkailua. Myös muualle kuin suojelualueille on rakennettu reittiverkostoja ja virkistyspalveluja: maaseudulla ja luonnossa risteilee melonta-, pyöräily- moottorikelkkareittejä, löytyy metsästysmajoja, kalastuspaikkoja ja lintutorneja. Syrjäisen maaseudun luonnossa liikkujat ovatkin nykyään enimmäkseen muualla asuvia.

Luontomatkailun  merkitys työllistäjänä voi yksittäisille kylille olla suuri. Matkailuyritysten työpaikoista kolme neljäsosaa sijaitsee keskustan ulkopuolella.

Luonnonvaratalouden uusnousu

Pitkään taantunut kaivostoiminta näytti heräävän taas henkiin ja uusia kaivoksia perustettiin kiihtyvää vauhtia etenkin Itä- ja Pohjois-Suomeen. Viime vuosina on nostattanut suuria odotuksia puheet biotaloudesta, jonka uskotaan lisäävän puunkäyttöä ja tuovan uusia työpaikkoja. Vaikka yleismaailmallisen laman vuoksi muutostahti onkin hidastunut, lienee luonnonvaratalouden kasvu kuitenkin pidempi trendi.

Syrjäisen maaseudun näkökulmasta ongelmana on kuitenkin se, että vaikka raaka-aineita otettaisiinkin näiltä alueilta, eivät ne kuitenkaan välttämättä työllistä nykyteknologialla kovin paljon paikallista väkeä. Korjuukoneiden kuljettajat ja kaivosväki saattavat asua hyvinkin kaukana työmailtaan. Luonnonvarojen hyödyntäminen ei tapahdu enää paikallisyhteisön toimin vaan kaukaa tulevien kausityöntekijöiden tekemänä. Siten syrjäisellä maaseudulla liikkuu vapaa-ajan viettäjien lisäksi entistä enemmän myös väestötilastoissa näkymättömiä työntekijöitä.

Liikkuvuus syrjäisen maaseudun uudistajana

Valtimolla sijaitsevat Sivakkavaaran ja Rasimäen kylät ovat olleet Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen tutkimuskohteina viitenä eri vuosikymmenenä, vuodesta 1973 lähtien. Vaikka kylien asukasmäärät ovat 50 vuodessa romahtaneet, eivät kylät kuitenkaan ole tyhjentyneet. Päinvastoin, kun kylissä kirjoilla olevien asemesta tarkastellaan alueen toimintoja ja alueella liikkuvia ihmisiä, havaitaan, että kylien ympäristö on täyttymässä uusilla sisällöillä ja merkityksillä.

Rasimäen, Sivakan sekä niiden lähiympäristössä on aktiivisessa käytössä olevia paikkoja. Varovaisestikin arvioiden niissä käy vuosittain ainakin 10 000 ihmistä: retkeilijöitä, metsästäjiä, kalastajia, matkailijoita.

Valtimon pohjoisosien aktiivisimmat yhteisöt eivät ole kovin paikallisia vaan liikkuvia ja notkeita. Aktiivit voivat olla kesäasukkaita tai kylästä muualle muuttaneita etätoimijoita, muualta tulevia metsästäjiä tai omavaraista elämäntapaa tavoittelevia maallemuuttajia omine verkostoineen ja yhteyksineen. Valtimon pohjoisosien paikallisuus onkin entistä moniaineksisempaa kiinnittyen ja verkottuen hyvin erilaisiin asioihin ja intresseihin.

Monipaikkainen elämänmuoto on muovannut syrjäiselle maaseudulle notkean ja liikkuvan sosiaalisen rakenteen, jossa vanhan kyläyhteisön lisäksi on monia muitakin ryhmiä ja yhteisöjä. Mikäli uusien liikkuvien ryhmien rooli saataisiin näkyvämmäksi ja vaikuttamaan enemmän paikalliseen elämään, voisi niillä olla suuri merkitys syrjäisen maaseudun kehityksessä. Miten saada ihmisiä mukaan maaseudun kehittämiseen yhteiskunnassa, jossa elämä on monipaikkaista ja paikallisuus katkelmallista ja pirstaleista? Nykyihmiset eivät välttämättä sitoudu mihinkään pysyviin ja pitkäikäisiin rakenteisiin vaan lähtevät mukaan joihinkin projektiluonteisiin hankkeisiin siksi ajaksi, kun se tuntuu motivoivalta ja heille on jotain annettavaa sille. Kevyessä yhteisöllisyydessä on kyse enemmän yhden asian liikkeistä kuin raskaasta kokonaisvaikuttamisesta, enemmän konkreettisesta yhdessä tekemisestä kuin kokouksissa istumisesta. On monia yksittäisiä asioita, jotka yhdistävät kesäasukkaita ja muita maaseudulla liikkuvia ryhmiä sekä vakituisia asukkaita. Esimerkiksi jätehuollon organisoiminen, tuoreiden ruoan raaka-aineiden hankinta sekä moninaiset luonnon ja ympäristön pilaantumista estävät hankkeet.

Maaseudulla on paljon ”näkymätöntä väestöä”, joka ei näy tilastoissa eikä paikallisessa päätöksenteossa. Syrjäisen maaseudun elinvoima kumpuaa tulevaisuudessa entistä enemmän liikkuvista ryhmistä, jotka on otettava vakavammin huomioon myös maaseudun kehittämisessä.

Kirjoittaja Tarja Lukkari, erityisasiantuntija, Harvaan asutun maaseudun verkosto (Pertti Rannikon Ilomantsissa pitämän 31.5.2016 esityksen pohjalta)