Tulosta
 
*

Kuka elättää kenet?

Vähintään kerran kuussa kaltaiseni maaseudun puolustaja saa kuulla siitä, kuinka pääkaupunkiseutu elättää maaseudun. Joskus mietin, pitäisikö suhtautua tuollaiseen yksiniittiseen ajatukseen vähän samaan tapaan kuin pohjalaismiehet vanhassa tarinassa. Hameväki oli saanut puhuttua miesväen laidunkauden päättymisen ja puintien jälkeen yhteiselle retkelle oikein Oopperaan Helsinkiin. Siinä aarioitten välissä isäntämies pukkasi kyynärpäällä toista kylkeen, osoitti parkkiintuneella kourallaan kohti estradia ja totesi: "Nuo ne meidät elättää!"

Julkisessa keskustelussa kuulee usein, että jos maaseutua halutaan pitää asuttuna, se pitäisi tehdä ilman valtion tukirahoja. Usein maaseudulle tehdyt satsaukset nähdään juuri tällaisina erityisinä aluepoliittisina kädenojennuksina ja sen sijaan suuria investointeja vaativat kehäradat, Guggenheimit, musiikkitalot, valtionkirjastot ja länsimetrot koko kansakuntaa hyödyttävinä yhteisinä investointeina. Miksi?

Seuraamalla erilaisia rahavirtoja, voimme pohtia kysymystä siitä, kuka elättää kenet. Uudenmaan kauppatase oli vuonna 2014 17 336 miljoonaa euroa negatiivisen puolella. Kauppatase kuvastaa yksinkertaisesti sitä, miten paljon alueella tuotetaan tavaraa ja palveluja myyntiin ja miten paljon siellä kulutetaan. Jos tilanne olisi sama koko Suomen osalta, olisi kansantaloutemme tila surkea. Jo nyt mietitään, onko meillä riittävästi ihmisiä niin sanotussa tuottavassa työssä, vai viekö eri sorttinen hallinnointi sekä turhanpäiväinen organisaatio- ja paperien pyöritys liikaa resursseja. Lisäksi vuokra- ja kiinteistökustannukset pääkaupunkiseudulla ovat ihan eri suuruusluokkaa kuin maaseutukaupungeissa.

Valtionhallinnon maksetut palkansaajakorvaukset vuonna 2013 olivat Tilastokeskuksen aluetilinpidon mukaan Helsingin seutukunnassa noin 3,1 miljardia euroa. Valtionhallintoon kuuluvat luokittelussa erilaiset valtionvirastot ja -laitokset (esim. ministeriöt, opetushallitus, yliopistot jne.). Näihin lukuihin eivät vielä sisälly valtionyhtiöt, kuten Alko, Hansel ym.

Tuollainen vuosittainen reilun kolmen miljardin rahoitus pääkaupunkiseudulle on melkoinen piristysruiske. Maaseudun saamat muutaman kymmenen tai edes satojen tuhansien eurojen hankkeet eivät tasoita tilannetta lähestulkoonkaan.

Palkkasumman lisäksi valtiotyönantaja tietysti maksaa reilut 600 miljoonaa euroa työeläkemaksuja, jotka pääkaupunkiseudulla sijaitsevat työeläkefirmat sijoittavat.

On vaikea arvioida, paljonko yhteisöverokertymää tulee Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle yhtiöistä, joiden varsinainen tuotanto tapahtuu muualla. Joka tapauksessa pääkonttoripaikkakunnat nettoavat tässä asiassa.

Usealla paikkakunnalla toimivien yhtiöiden yhteisövero jaetaan näiden kuntien välillä toimipaikkojen henkilöstölukumäärien suhteessa. Näin ollen Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle kertyvä yhteisövero määräytyy yhtiön tällä alueella sijaitsevien toimipaikkojen henkilöstömäärän mukaan. Jos otan esimerkiksi Äänekosken Metsä Groupin biotuotelaitoksen, sen tuottamasta palkka- ja verohyödystä paljon suurempi osa menee pääkonttoripitäjään Espooseen, jossa työskentelee 500 henkilöä, kuin tehdaspaikkakunnalle, missä työskentelee 170 henkilöä - ja missä koko tuotanto kuitenkin tehdään.

Etämetsänomistaja maksaa veronsa asuinpaikkakunnalleen. Metsien pääomatulon verokertymä tulee siis siihen kuntaan, jossa metsänomistaja on kirjoilla. Kivijärveläistä metsää omistava vantaalainen ei hyödytä kotipitäjäni Kivijärven verokertymää lainkaan. Pääkaupunkiseudulla asuu arviolta 20 000 metsänomistajaa
ja heidän lukumääränsä hyvin todennäköisesti kasvaa jatkuvasti. Mikäli nämä metsänomistajat toimivat puumarkkinoilla samalla tavoin kuin kaikki muut metsänomistajat, heille kertyy puun myyntituloja noin 60 miljoonaa euroa vuosittain. Tästä summasta kertyy pääomatuloveroja noin 12 miljoonaa euroa.

Helsinki maksaa valtionosuuden tasausta huoltosuhteeltaan heikommille kunnille 265,5 miljoonaa euroa vuonna 2016, ja pääkaupunkiseutu yhteensä 488 miljoonaa euroa. Vastaavantyyppinen järjestelmä tulee mielestäni säilyttää uudessa sote-mallissa maakuntien osalta.

Kotikuntani on yksi tasauksen saajista. Otan kuntapäättäjänä tasauksen vastaan pää pystyssä. Valtionosuudet ovat tasausta järjestettävistä palveluista. Valtionosuusriippuvaisten kuntien sijasta pitäisi puhua siellä asuvasta noin 415 000 palveluja tarvitsevasta ihmisestä. Miksi jotkut haluavat kyseenalaistaa heidän oikeutensa saada lakisääteisiä palveluja?

Jos mummomme pakattaisiin autoon ja kuskattaisiin tasauksia maksaviin isoihin keskuksiin, olisi heidän hoitonsa vieläkin kalliimpaa. Maaseudulla yhteisöllisyys ja vapaaehtoinen naapuriapu laskevat kustannuksia alas. Me Kivijärvellä pidämme kunnia-asiana huolehtia myös työn perässä muuttaneiden henkilöiden vanhemmista!

Lisäksi olemme kasvattajaseura koulutuksen osalta. Meillä ei ole myöskään yhtään ainoaa valtionhallinnon työpaikkaa, joita esimerkiksi työpaikkakunnallani Helsingissä on yli 20 000 noin 100 000 työpaikasta.

Mielestäni pääkaupunkiseudun ja muun maan vastakkainasettelu on turhaa. Minä tarvitsen pääkaupunkia ja toivon sen menestyvän. Mutta niin tarvitsee pääkaupunkiseutukin meitä maalaisia, ilman meitä heille tulisi nälkä!

Kirjoittaja: Anne Kalmari, kansanedustaja, maatalousyrittäjä, Harvaan asutun maaseudun verkoston jäsen